Aktiivisille koirille sattuu ja tapahtuu, varsinkin metsästyskoirille ja muille paljon luonnossa harrastaville lemmikeille. Pienellä varautumisella voi välttää tai selviytyä monista uhkatilanteista. Kannattaa siis pitää käsillä ensiaputarpeet myös koiralle.

Sain oheisen LähiVet-eläinlääkäri Eva Kaistin suunnitteleman lemmikin ensiapupakkauksen LähiTapiolasta. He jakavat näitä koira/koti/maatilavakuutusasiakkailleen. Kaikkia näitä tarvikkeita myydään tietysti myös lähimmässä apteekissa, joten voit kasata ohjeiden mukaisen paketin itsellesi tai käydä asioimassa LähiTapiolassa.

Kurkataanpa sisälle

Tuotteiden erittely ja käyttötarkoitus

Ruiskut 5 ml, 10 ml ja 20 ml. Ruiskun avulla voit suihkuttaa vetyperoksididesinfiointiainetta haavoihin. Ruiskun avulla voi annostella myös esimerkiksi keitettyä vettä silmään tai puhdistetta korvaan.

Kuitukangastaitos, 5 harsoa per pussi, 2 pussia. Steriileillä taitoksilla voit pyyhkiä haavoja, tai asettaa taitoksen haavaa vasten, kun teet siteen.

Sidetarvikkeet: Kipsinalusvanu, elastinen harsoside 2 kpl, itseensä tarttuva Eickwrap-tukiside. Tassusiteen teko-ohjeen saat LemmikkiHelpistä. Toista elastista harsosidettä voit käyttää tehdäksesi kuonopannan/kuonokopan, jos lemmikki on niin kipeä, että pelkäät sen purevan sinua kesken hoitotoimien.

Keittosuolaliuospulloa (30 ml) painamalla saat puhdistettua lemmikin silmät.

Vetyperoksidia (100 ml) voi käyttää desinfiointiaineena. Vetoperoksidi kuohahtaa ja näin tuo hiekan ym. lian ylös haavasta, kun taas harsolla pyyhkiminen voi painaa likaa syvemmälle haavaan. Jos asiasta on eläinlääkärin kanssa sovittu, voi vetyperoksidia käyttää koiran oksettamiseen.

Inupekt Forte -täydennysrehu ripulin hoitoon. Pektiini puhdistaa suolistoa ja kiinteyttää ulostetta ripulin aikana.

Selafa poikkilakanalla on hyvä suojata ympäristö, jos lemmikki syö hiilivalmistetta (tai oksetetaan). Muovipuoli alaspäin.

VetQ hiilivalmiste myrkytystilojen hoitoon. Varmistathan eläinlääkäriltäsi toimintaohjeet, jos epäilet jonkun lemmikin syömän aineen olevan myrkyllistä.

Tutkimus käsineparit, sininen kokoa L ja lila kokoa M. Pese kädet tai käytä käsineitä kun otat haavavoidetta purkista ja levität sitä haavaan.

VetQ -haavavoidepuhdistettujen haavojen hoitoon.

LemmikkiHelppi - Etäeläinlääkäri kännykässäsi

Kun lemmikki sairastuu tai tapaturma sattuu, huoli on kova ja hyvät neuvot ovat tarpeen. LemmikkiHelppi-applikaatiolla saat maksutta etäeläinlääkärin avun kännykkääsi viikon jokaisena päivänä klo 7–23.

LemmikkiHelppi on käytössäsi, kun koirallasi tai kissallasi on LähiTapiolan eläinlääkärikuluvakuutus.

Lisätietoja: https://www.lahitapiola.fi/henkilo/vakuutukset-ja-elake/elaimet/lemmikkihelppi

Karhu ja villisika ovat molemmat haastavia metsästettäviä. Älykkään ja ovelan riistan jahtaamiseen tuo oman lisänsä niiden potentiaalinen vaarallisuus. Karhu ja villisika pyrkivät yleensä normaalisti aina väistämään ihmistä, mutta tilanne saattaa muodostua vaaralliseksi, kun ne suojelevat jälkikasvuaan tai kyseessä on haavakko.

Karhukokeen ampuminen

Näitä tilanteita on siis syytä harjoitella ennen jahtia. On hyvä tiedostaa, että karhumerkin ampuminen ei ole minkäänlainen mittari ampumataidoista. Enemmänkin kyse on stressinsiedosta, aseen kohdistuksesta ja riittävästä suurennoksesta kiikarissa. Jos ase on kohdistettu 100 m matkalle ja laukaukset ovat osuneet muutaman sentin kasaan, niin kokeessa ammutaan tuelta 75 m matkalta karhutauluun, jossa on pyöreä 17 cm osuma-alue. Aikaa neljän laukauksen ampumiseen on 90 sekuntia ensimmäisestä laukauksesta laskettuna.

Karhukuvio, jota käytetään karhukokeessa. Läpimitaltaan 17 senttimetrin osuma-alue on merkitty ohuella viivalla. Kuva: riista.fi

Koe on siis teoriassa erittäin helppo. Voisi miltei sanoa, että jos tuo koe ei mene läpi, niin ei kannata muutoinkaan karhujahtiin lähteä. Käytännössä kuitenkin jonkun virkamiehen älyttömyydestä taulu on painettu niin, ettei usein edes 10x suurennoksella näe osuma-alueen rinkilää. Jos sitten on jännitykseen taipuvainen ja koko kylän ukot vieressä arvioimassa, voi olla vaikea osua aikapaineen alla neljä kertaa arviokaupalla maaliin, jota ei edes näe.

Rento asenne ja oikea tekniikka

Eli harjoitella kannattaa taidon ja stressinsietokyvyn nostamiseksi. Molemmissa asioissa hommaa helpottaa oikeanlainen tekniikka ja asenne. Harjoittelun ja opastuksen myötä kivääriammunnassani on tapahtunut selvä harppaus eteenpäin. Olen ihastunut molemmat silmät auki tähtäystekniikkaan. Se soveltuu aivan erinomaisesti lyhyille matkoille ja nopeisiin tilanteisiin. Laaja näkökenttä, helppo maalinhallinta ja nopeat laukaukset.

Tästä ansio on ilman muuta Kiväärikoulun opastuksessa ja sisäistämässäni opissa, ettei aina tarvitse osua kymppiin. Saattaa kuulostaa ehkä hieman oudolta, mutta vuosien ajan ampumaradalla, kun on tähdännyt tauluihin, joissa on rinkulat 1-10 kuin tikkataulussa, niin väistämättä tulee virhettä peläten tähdänneeksi aina kymppiin. Sitten on harmittanut, kun osuma onkin ollut seiskassa tai kasissa, vaikka oikean riistatilanteen kannalta kumpikin olisi aivan kympin laukauksia.

Kouluttaja kiteytti idean molemmat silmät auki ampumisesta vertaukseen jalkapallosta tai muista peleistä. Ei niissäkään pelata toinen silmä kiinni tai tuijoteta koko ajan palloa, vaan katsotaan molemmilla silmillä suuntaan, johon halutaan pallon menevän. Miksi ihmeessä sitten metsästäisimme toinen silmä suljettuna?

Kuva: Antti Matikainen, Erämiehen päiväkirja

Juuri se virhettä välttelevä kympin puristaminen on ollut suurin edistymiseni hidaste. Kun otetaan maaliksi 10-20 senttinen lätkä, niin osumia alkaa yhtäkkiä tulemaan ihan liukuhihnalta. Kun enää kympillä ei ole merkitystä, vaan ainoastaan osumalla, alkaa tähtääminen muuttua väkisin puristamisesta paljon rennommaksi. Eihän metsästyksessä kilpailla kenenkään kanssa, vaan pyritään mahdollisimman eettisiin riistalaukauksiin, usein nopeissa ja hieman hankalissakin olosuhteissa. Isommassa riistassa vitaalialue on helposti jalkapallon kokoinen. On paljon helpompaa laukaista hyvä osuma jalkapalloon, kuin yrittää väkisin sitä täsmälleen keskelle. Tärkeintä kuitenkin on hyvä osuma, eikä taulusta lasketut pisteet.

Tekniikka ja välineet yhdessä

Liiasta yrittämisestä on usein pelkkää haittaa, mutta myös hyvät välineet auttavat onnistumisissa. Vaarallisen riistan koulutuksessa harjoittellaan ammuntaa tarkoituksellisesti molemmat silmät auki, koko ajan maalialuetta laajasti seuraten. Se onnistuu parhaiten kiikaritähtäimistä 1x suurentavalla taiAimpoint -tähtäimellä. Vaarallisen riistan harjoittelussa pyrin yleensä harjoittelemaan aseella/kaliiperilla (9,3x62), jolla myöskin metsästän aktiivisesti suurriistaa. Tämä auttaa rekyylinhallinnassa ja parantaa nopeutta sekä tarkkuutta.

Video: Helppoja harjoitteita paikallaan oleviin maaleihin.

Sivuttain liikkuviin ja kohti tuleviin maaleihin ammutaan eri etäisyyksiltä/kulmista useita laukauksia, kunnes laukaus/lataus/laukaus -rytmi tulee automaattiseksi toistoksi ja onnistuneista osumista alkaa tulla ihan peruskauraa.

Video: Sivuttainen maali 40 m ja päin tuleva maali 17 m.

Nighthunter on varustettu valaistulla tähtäimellä, eli toimii 1x suurennoksella hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Aimpoint-tähtäimet. Mutta tässä on siis tarvittaessa mahdollisuus käyttää myös suurennosta 5x saakka. Se auttaa tietysti osumaan tarkemmin pidemmillä matkoilla ja toimii muutoinkin erityisesti hämärätähtäimenä. Aimpoint on myös erinomainen valinta, se on edullisempi, keveämpi ja vielä hitusen nopeampi käyttää. Aimpointissa kun voidaan tähdätä helpommin tarkasti vaikkei optinen akseli tai silmän etäisyys olisikaan täysin oikein. Aimpoint on kuitenkin lähinnä vain päivätähtäin, niinpä Nighthunter on paremmin omiaan esimerkiksi karhujahtiin.

Tarkempi katsaus työkaluihin

Optiikka

Steiner Nighthunter 1-5x24 tähtäimessä on todella laajakulmainen näkökenttä, jonka ansiosta se soveltuu hyvin nopeisiin tilanteisiin. HD-linssioptiikka mahdollistaa 94% valonläpäisyn näkyvällä värialueella. Valaistun punapisteen voimakkuutta voidaan säätää portaattomasti kirkkaasta päivänvalosta auringonlaskun jälkeiseen hämärään asti sopivaksi. Valaistun tähtäinpisteen valon aallonpituus on mukautettu niin, ettei se häiritse ampujan hämäränäkökykyä.

Tärkeää on myös käytettävyys maasto-olosuhteissa. Luja rakenne on tarkoitettu kovaan käyttöön ja kaikkiin olosuhteisiin. Säätimet on suunniteltu niin, että niitä on helppo käyttää jopa sormikkaat kädessä. Tästä linkistä lisää Steiner -kiikareiden testauksesta ja laaduntarkkailusta.

Suurennosalue: 1-5x, Etummaisen linssin eli objektiivin koko: 24 mm, Runkoputken halkaisija: 30 mm, Näkökenttä 100m: 36,0-7,2m, Silmän etäisyys kiikarista: 90 mm, Silmän dioptrinen tarkennusmahdollisuus: -3/+2, Takapään ulkohalkaisija: 48 mm, Etupään ulkohalkaisija: 30 mm, Made in Germany, Pituus: 295 mm, Paino: 580 g

Kivääri

Sako 85 Bavarian erottuu muista 85-sarjan aseista perinteisellä baijerilaistukilla. Takatukin muotona on niin sanottu ”sianselkä”. Pähkinäpuinen schnabelmallinen etutukki on kapea ja siro. Ammuntaergonomia on käytännöllinen ja hyvä. Tukin otepinnoissa on klassisen mallin mukaan tehdyt karhennukset.

Monet Sako 85 -luodikon yksityiskohdat ovat tarkkaan mietittyjä. Aseita valmistetaan kuudella eri kehyskoolla. Valmistamalla lukkolaite vastaamaan patruunan kokoa saadaan räätälöity paras sopivuus ja toimivuus kyseessä olevalle kaliiperille. Irtolippaiden lukitus on risuvarmistettu. Lippaan irrottamiseksi tarvitaan kaksi liikettä: lippaan etupäätä on painettava aseen sisään, jonka jälkeen salpaa painettaessa lipas irtoaa. Toiminnot estävät lippaan tahattoman irtoamisen aseesta.

Piippujen valmistus kylmätakomalla mahdollistaa tavallista paremman käynnin. Jokainen ase koeammutaan tehtaan ampumaradalla. Näin kiväärille voidaan luvata SUB MOA -tarkkuus, eli vähintään 29 mm tarkkuuden 100 metrin matkalle käytettäessä Sakon tehdasladattuja patruunoita.

Sako 85:n varmistin on kaksiasentoinen. Laukaisulaite ja lukon kampi lukkiutuvat, kun lukko on vireessä ja varmistin taka-asennossa. Lippaaseen voi kuitenkin lisätä tai poistaa patruunoita käyttämällä varmistimen edessä sijaitsevaa painonappia. Nappi vapauttaa lukon kammen, mutta laukaisulaite pysyy varmistettuna, näin aseen käsittely on turvallisempaa. Laukaisulaitteiden laukaisuvastus on säädettävissä asetta purkamatta.

Tämä julkaisu perustuu osin aiempaan ammuntaharjoittelusta kertovaan julkaisuun.

Omissa jahdeissani tulee ammuttua todella harvoin yli 100 metrin laukauksia. Niinpä koko ballistiikkalaskenta on kohdallani jäänyt lähinnä silloin tällöin patruunapaketin kyljestä lentoratataulukon vilkaisuun ampumaradalla. Nyt kuitenkin olen muutaman kerran päässyt ampumaan yli 300 metrin matkoilta, viimeksi 605 metrin päähän. Näillä etäisyyksillä luodin lentorataan vaikuttavat jo hyvin monet asiat.

Voisin myös kuvitella, että esimerkiksi linnustaessa törmäisin tilanteeseen, jossa ballistiikkalaskurista olisi ihan merkittävää hyötyä. Niinpä latasin kännykkääni ilmaisen Sako Ballistics v2.0.0 sovelluksen. Omani löytyi Android-versiona Google Play -kaupasta ja vastaava on ladattavissa myös Applen App Storessa.

Ohjelma on todella helppokäyttöinen, joskin englanninkielinen ja vaati hieman ensin silmäilyä, ainakin itselläni. Aivan aluksi valitaan käytettävä mittajärjestelmä metrisen ja tuumaisen mittajärjestelmän väliltä. Sitten vain täytetään kysytyt arvot.

Nimetään kivääri (Profile name) ja valitaan kaliiperi (Caliber) alasvetovalikosta.

Seuraavaksi valitaan käytettävä patruuna (Bullet), jolloin laskuri täyttää automaattisesti luodin painon (Weight) grammoina, luodin nopeuden (Velocity) metriä sekunnissa, sekä ballistisen kertoimen, eli BC (Ballistic Coefficient) G1 -mallilla.

Kysyin itseäni viisaammalta snaipperilta, jotta mitä tuo BC-G1 tarkoittaa? Vastaus oli lyhykäisyydessään, ettei minun tarvitse vaivata asialla ”pikku päätäni”, mutta voin yksinkertaisesti ajatella, että mitä suurempi BC on, sitä paremmin luoti lentää.

Sitten täytetään aseen ominaisuudet. Sight Height, eli tähtäinlinjan korkeus milleinä. Tämä mitataan piipun halkaisijan keskeltä tähtäinlinjan keskelle (optinen akseli). Tähtäinkiikarilla varustetussa aseessa tämä on tyypillisesti esimerkiksi 50 mm.

Seuraavaksi valitaan kiikarin säätönaksausten arvo (Adjustment Clicks), eli paljonko yksi ”click” muuttaa osumapistettä. Yleinen vaihtoehto on 0.1 MRAD, eli 1 cm per 100 metriä. Vielä syötetään matka, jolle tähtäin on kohdistettu (Zero Range) metreissä (esim. 100 m), piipun (Barrel) pituus milleissä ja zoomauksen oletuskerroin (Default Zoom) havainnekuvaa varten.

Näiden perustietojen jälkeen tallennetaan profiili ja siirrytään syöttämään vallitsevat olosuhteet.

Määritetään:

Tuulen (Wind) suunta kellotaulun ympyrältä, esim. 10 o’clock
Ampumiskulma (Shooting Angle) ylä- tai alaviistoon, esim. 15° ylärinteeseen
Etäisyyttä (Range) maaliin voidaan säätää liukujanalla metreissä
Tuulen (Wind) voimakkuus m/s
Ilmanpaine (Air Pressure) mbar
Lämpötila (Temperature) astetta celsiuksissa

Näiden tietojen perusteella laskin määrittää osumapisteen (Impact Point) muutoksen kohteessa senttimetreinä. Eli esimerkiksi: osumapiste on 21 cm alla 34 cm oikealla tähtäyspisteestä. Ja antaa säätöarvoiksi (Adjustment) ”naksuina” 9 ylös ja 14 vasemmalle.

Oikealta ylhäältä ikonista saadaan napauttamalla esille ballistinen taulukko ja sieltä eteenpäin napsauttamalla lentoradan kuvaaja.

Lisäksi ohjelman valikoista löytyy mm. patruunoiden valintatyökalu käyttötarkoituksen tai kohderiistan mukaisesti. Sekä linkit Tikka ja Sako kivääreiden valintaoppaaseen, josta löytyvät myös asekohtaisesti piipun pituudet laskuria varten.

Ohjelmaa on pienen tutustumisen jälkeen mukava käyttää, ja sen avulla löytää aina tilanteeseen käyttötarkoitukseltaan sopivimman sakolaisen patruunan ja ampumahetken olosuhteiden mukaiset tähtäyksen säädöt. Kätevää ja ilmaista, kannattaa siis ehdottomasti ladata tämä appi omaan kännykkään tai tabletille.

Joskus hyvät ideat ovat yksinkertaisia. Tälläkään kertaa pyörää ei ole tarvinnut keksiä kokonaan uudestaan. On vain osattu yhdistää ja ajatella uudelleen aselaukku/ratalaukku ja reppu. Tästä on tehty käytännöllinen, huomiota herättämätön, mukavakäyttöinen ja asetta hyvin suojaava kokonaisuus.

Pikatestissä todettua

Beretta Transformer Shooting Backpack on tarkoitettu haulikon asekotelon (30” piippuihin asti) ja tarvikkeiden kuljettamiseen. Laukkumuodon saa vaihdettua kätevästi repuksi, ja etupaneelista vielä irrotettua kovapintaisen EVA-repun (Ethylene-vinyl acetate copolymer) tuplalaukuksi/repuksi.

Laukun mitat ovat: 87x20x19 cm, paino 2,1 kg vetoisuus 35 litraa. Tukevat kantokahvat löytyvät päältä ja sivulta, asekotelon suojaavan osan vetoketjut ovat myös lukittavissa erillisellä riippulukolla. Reppuolkaimet ovat riittävän leveät, säädettävät ja pehmustetut jakamaan mukavasti kuljetettua painoa.

Ampumaradalle mennessä on usein kädet täynnä tavaraa… aselaukkua, ratalaukkua ja tarvikekassia. Tämä ei ehkä ratkaise kaikkea kanto-ongelmaa, mutta tekee siitä ehdottomasti vaivattomampaa. Laukku on lisäksi neutraalin näköinen, ei kiinnitä ylimääräistä huomiota kuljetusvälineissä tai ihmisjoukossa.

Annetaan videon puhua puolestaan:

Minkä minä sille mahdoin. Keväinen tapaamiseni parikymppisen italialaiskaunottaren kanssa sai vanhan Valmettini tuntumaan kömpelöltä käsissä ja raskaalta poskella. En sano, että vanhassa haulikossani oli sinänsä mitään vialla… tiedäthän tunteen, kun menet vain katsomaan koiranpentuja tai käymään kahvikupposella autokaupassa? Se on yhtä haastavaa hommaa kuin pärekaton kulotus.

Niin, kyllä tässäkin tapauksessa päätös tuli puhtaasti tunteella. Minä haluan tarvin tahdon… Kuin kolmevuotias karkkikaupassa. Sisäinen lapseni halusi, eikä siinä ollut aikuisia lähellä asettamassa rajoja. Vähän ennen virallista hankintapäätöstä toki myös kamreeri sisälläni heräsi, ei kuitenkaan rajoittamaan tai kieltämään, vaan keksimään järkiperäisiä syitä kolmevuotiaan tarpeille.

No, onhan se niin, että millä mittarilla tahansa uutukainen Beretta on nykyaikaisempi ja miellyttävämpi käyttää kuin 1970-luvun aamuhämärissä kehittynyt ja aikanaan mainetta niittänyt Valmet 412 S. Niiden vertaaminen olisi ihan yhtä epäoikeudenmukaista kuin kantikkaan klassikkovolvon vertaaminen uuteen italialaiseen urheiluautoon.

Omalla kohdallani ehkä merkittävin järkisyy oli se, että 20 kaliiperin Berettalla aloin osua radalla kiekkoihin paremmin. Se nousi mukavammin poskelle ja sitä oli kevyt kuljettaa. Yli kilon painavampaa Valtion Metallitehtaan haulinheitintä olen aina raahannut hihnassa olalla. Uusi Beretta kulkee mukana kuin itsestään ja ilman hihnaa.

Painon lisäksi myös tasapaino on Beretta 693 Field haulikossa kohdallaan. Varsinkin 76cm eli 30" ja 20 kaliiperin piipuilla painopiste asettuu melko tarkkaan saranatapin kohdalle. Tasapainoisella haulikolla on helpompi ja kevyempi ampua. Piippujen suunnattavuus on nopeampaa, eikä nosto ole koukkivaa.

Usein ajatellaan 20 kaliiperin haulikkoa naisille tai nuorisolle sopivana. Toki se varmasti heillekin sopii samoista syistä kuin itsellenikin. Erityisen hyvin 20 kaliiperinen soveltuu lintujen ja pienriistan metsästykseen. Haulimäärä 20/76 kaliiperin patruunoissa on karkeasti sama (33-36 g) kuin normaalissa 12/70 patruunassakin. Tehojen takia ei siis kannata 12 kaliiperin haulikkoa pitkin nevoja tai tuntureita kanniskella. Keski-Euroopassa 20 kaliiperin aseet ovatkin paljon yleisempiä kuin meillä ja niitä käytetään täyteisillä jopa villisikajahdeissa. Erityisesti drillingissä on tyypillisesti 20 kaliiperin haulipiiput.

Kuva Marianna Saren (saren.galleria.fi)

Kuva Arttu Nurmi, kuvausassistentti Tarja Safonoff

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen yhteiseen vuoteemme uuden Beretta 693 Field kanssa. Saavutuksistamme ei kuitenkaan varmasti vielä kannata saagoja säveltää, vaikka erityisesti Haulikkokoulun opeilla on alkanut osumia tulemaan paremmin sekä radalla että metsässäkin. Mutta joo, kauneus, sirous, keveys ja helppous saivat tekemään tämän päätöksen, eikä sitä ole vaikea perustella järkisyilläkään.

Kuva Marianna Saren (saren.galleria.fi)

Sako ei lähtenyt kupariluotien markkinoille hätäillen. He ovat käyttäneet kupariluoteina tähän asti talon ulkopuolisia valmisteita. Kysyin asiasta taannoisella tehdasvierailulla ja sain vastaukseksi: ”Teemme 100% laatua. Jos saamme ostettua paremman kuin omamme, niin käytämme sitä”. Tilanne on nyt siis vihdoinkin muuttunut. Uusi Blade on pitkän tuotekehityksen ja suomalaisen insinööriosaamisen tulosta.

Kupariluotien yleinen ongelma on avautuminen, mutta Bladen innovatiivinen viisivaiheinen avautumisrakenne mahdollistaa erityisen hyvän toiminnan. TriBlade-kärki pakottaa aluksi luodin laajenemisreaktion, jonka jälkeen reaktioviiste kiihdyttää avautumista. Luodin avautumisurat huolehtivat kontrolloidusta avautumisesta ja lopulta avautumisen hidastumisesta sekä sen pysähtymisestä maksimaaliseen halkaisijaansa. Varsinaisestihan pelkkä avautuminen ei ole ollut luodin suunnittelussa haasteena, vaan kontrolloitu mahdollisimman laaja avautuminen täydellä jäämäpainolla eri etäisyyksiltä. Materiaalina ei ole käytetty kupari-seosmetallia, vaan 100% kuparia. Tällä on saavutettu optimaalinen sitkeys/lujuus ja sitä kautta omalta osaltaan myös parempi avautuminen erityisesti pitkillä matkoilla.

TriBlade Tip – maksimaalinen laajenemisreaktio
Reaktioviiste – avautumisen kiihdyttäminen
Avautumisurat - kontrolloitu avautuminen
Laajenemisen hidastaminen (suuret osumanopeudet)
Laajenemisen pysäyttäminen (maks. halkaisija)

Blade-luodit ovat suurnopeuskoneistettuja. Valmistusmenetelmällä on saavutettu tasalaatuisuus ja sitä kautta erittäin hyvä käynti eli tarkkuus (match-grade tarkkuus). En ole vielä päässyt testaamaan kuin vain käsissä pyörittelemään uutuutta, mutta tämän tiedon valossa kyseessä on merkittävä uutuusluoti ja erottuu tulevaisuudessa isosti metsästyspatruunoiden markkinoilla.

Blade-patruunat ovat tulossa kauppoihin huhtikuun alkupuoliskolla kaliipereissa .308 Win, .30-06 Spring ja .300 Win Mag. Myöhemmin tänä vuonna myös kaliipereissa 6.5x55 SE, 6.5 Creedmoor, 9.3x62 ja 270 Win.

Palaamme asiaan testin muodossa.

Maailmaan mahtuu satoja erilaisia kaliipereja. Voisi sanoa, että niitä on jokaiseen tarpeeseen. Monet suosikkikaliiperit ovat osoittaneet kykynsä yli 60 vuoden ajan, jotkut jo yli 120 vuotta. Vuonna 2007 esitelty ”uusi” kaliiperi 6.5 Creedmoor (tunnetaan myös 6.5 CM ja 6.5 CRDMR) lisää suosiotaan vuodesta toiseen. Se suunniteltiin erityisesti tarkkuusammuntaan ja on osoittanut toimivuutensa myös metsästyskäytössä. Mutta miksi? Miksi pyörä pitää keksiä aina vain uudelleen, jos sekä tarkkuusammunnassa että metsästyksessä todistetusti toimivia kaliipereja on ollut jo iät ja ajat joka lähtöön?

.308 Winchester vs. 6.5 Creedmoor

Niin, miksi ei vaikka .308 Win? Kolmenollakasi on ehkä maailman yleisimmin käytössä oleva sotilas-, urheiluammunta- ja metsästyspatruuna. Patruunoita on .308-kaliiperiin saatavissa yleisesti, edullisesti ja kattavasti kaikkiin käyttötarkoituksiin. Vuodesta 1952 tämä 7.62x51 NATO (T65E3) nimelläkin tunnettu kaliiperi *) on muodostunut lähes standardiksi niin viranomaiskäytössä, tarkkuusammunnassa kuin suurriistan metsästyksessäkin.

.308 Win kaliiperilla voit ampua tarkasti yli 1.000 metrin päähän, se toimii teerestyksessä nevan laidalla ja sen teho riittää tunnustetusti myös jääkarhujen pysäyttämiseen. Kolmenollakasi on siis varsinainen joka paikan höylä.

Kyse ei kuitenkaan ole niinkään siitä, mitä .308:lla ei pystyisi tekemään. Vaan siitä mitä 6.5 Creedmoor voi tehdä paremmin. Kehitys kehittyy. Creedmoor on yli puoli vuosisataa nykyaikaisempi, tämän päivän tietämyksellä uudemman sukupolven aseille suunniteltu kaliiperi. C.I.P. -standardin mukaan mitoitukset käytännössä ottavat vanhoilla kaliipereilla huomioon, että latauksella voidaan ampua joskus jopa yli sata vuotta vanhoilla aseilla (kaliiperit 6.5x55 SE suunniteltu vuonna 1891, .30-06 Sprg suunniteltu 1903 ja 9.3x62 suunniteltu 1905), vaikka nykyaikaiset aseet kestäisivät huomattavasti kovapaineisempia latauksia. Creedmoorilla ei ole tällaista historiaa painolastinaan.

Jos ajatellaan tarkkuusammuntaa, niin kilometrin matkalla (100m kohdistuksella) .308 Sako TRG Precision luoti ”putoaa” n. 3,46 m alemmas (2,69 m Sako Powerhead II), kuin vastaava 6.5 Creedmoor -luoti. Myös tehokas kantama on samassa suhteessa Creedmoorin puolella. Hieman mutkia oikoen voidaan sanoa 6.5 Creedmoorin lentorataa selvästi suoremmaksi ja vähemmän tuuliherkäksi myös tyypillisemmillä metsästysetäisyyksillä kuin .308:n. Mitä laakeampi lentorata, sitä paremmin voidaan ampua ilman muutoksia samoilla kohdistuksilla eri etäisyyksille.

Creedmoorissa on myös tuntuvasti pehmeämpi rekyyli (tyypillisesti n. 25% vähemmän). Vaikka en pidä .308 rekyyliä mitenkään erityisen isona saati vaikeasti hallittavana, on 6.5 Creedmoor miellyttävämpi ampua. Tämä korostuu erityisesti rataharjoittelussa, jossa ammutaan helposti kymmeniä laukauksia lyhyen ajan sisään. Yleensäkin laukaisunhallinta on parempi kiväärillä, joka potkaisee vähemmän. Matalampi rekyyli tarkoittaa tarvittaessa myös nopeampaa ja tarkempaa jatkolaukausta.

Tänä talvena tuli voimaan lakimuutos, joka alensi lyijyttömien luotien teho- ja painorajoituksia suurriistan metsästyksessä. Omalta osaltaan tämä antoi entisestään lisää käytettävyyttä Creedmoorille.

”Hirveä, villisikaa ja karhua saa ampua vain aseella, jonka patruunan: a) luodin paino on vähintään 9 grammaa ja osumaenergia 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 2 700 joulea; b) luodin paino on 10 grammaa tai enemmän ja osumaenergia a kohdassa tarkoitetulla tavalla mitattuna vähintään 2 000 joulea; tai c) lyijyttömän luodin paino on 7,5 grammaa tai enemmän ja osumaenergia a kohdassa tarkoitetulla tavalla mitattuna vähintään 1 900 joulea.”

Nyt siis 6.5 Creedmooria on mahdollista käyttää suurriistajahdeissa myös nykyaikaisilla kupariluodeilla. Aiemmin lain vaatimus saatiin täyttymään ainoastaan perinteisellä lyijyluodilla.

Mihin käyttöön ostaisin 6.5 Creedmoorin?

Näillä avuillaan Creedmoorista on tullut maailmalla yksi suosituimmista kaliipereista uutta asetta hankittaessa. Yksi syy on eittämättä myös se, että harrastukseen ollaan valmiimpia sijoittamaan rahaa hieman enemmän. Sen sijaan, että ostettaisiin yksi kivääri kompromissiksi kaikkeen, ollaan nykyään halukkaampia hifistelemään ja hankkimaan eri käyttötarkoituksiin paremmin soveltuvat nykyaikaiset työkalut.

Creedmoor on yksi parhaista valinnoista tarkkuusammuntaan, linnustukseen, kauriin sekä peuran hiivintä- ja kytisjahteihin. Se soveltuu aivan erinomaisesti myös pienpetojahtiin haaskalta tai houkuttelemalla. Vaikka Creedmoorilla saa luvallisesti ampua myös villisikaa ja karhua, on vaarallisen riistan ajojahteihin tarkoituksenmukaisempiakin valintoja. Valinta ei silti olisi välttämättä kolmenollakasi. Vaikka se on todistetusti toimiva ase myös isolle ja vaarallisellekin riistalle, niin vastaavasti mieluummin valitsisin niihin isomman kaliiperin eli enemmän pysäytystehoa, varsinkin ajojahteihin.

Mieluiten valitsen aseen, tähtäimen ja kaliiperin aina kunkin tarkoituksen mukaan. Niinpä asekaappiini mahtuu hyvin Creedmoor, kolmenollakasi ja pari muutakin kaliiperia.

Lähteitä:

*) https://www.ammoland.com/2017/06/7-62-nato-vs-308-winchester-ammo-whats-the-difference/#axzz6IdTygFgR

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2018/01/Tikka-T3x-Arctic-Sako-85-Bavarian-Carbine-Steiner-Ranger-2-8x42-testi.html
https://en.wikipedia.org/wiki/6.5mm_Creedmoor
https://www.waffenlager.net/
https://rifleshooter.com/2016/10/why-not-308-the-battle-between-6-5-creedmoor-6-5x47l-260-rem-243-win-6br-6x47l-or-6-creedmoor/
https://www.kiikaritahtain.fi/65-creedmoor-tulevaisuuden-kaliiperi/
https://www.shootingillustrated.com/articles/2018/8/24/65-creedmoor-why-is-it-so-popular/
https://metsastajaliitto.fi/uutiset/lyijyttomien-metsastysluotien-teho-ja-painorajat-muuttuvat
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2020/03/vaarallisen-riistan-metsastys-ja-sen.html

Hankin kesällä Zamberlan 1004 Hunter GTX WL RR -varsikengät. Ne ovat palvelleet aivan erinomaisen hyvin koko viime jahtikauden. Zamberlandin kengissä tuntuu ja näkyy käsityön laatu. Yksityiskohdat ovat huolellisesti tehtyjä ja materiaalit käytännössä parhaita mahdollisia. Näistä kengistä ei pitäisi kirjoittaa testiä vielä näin yhden kauden käytön jälkeen. Ne ovat edelleen täysin moitteettomassa kunnossa. Tällaisen kengän käyttöikä on hyvin huollettuna vuosikausia. Ensimmäiset pari-kolmesataa kilometriä ovat lähinnä vasta sisäänkävelyä, ja kenkä pääsee muotoutumaan parhaiten omaan jalkaan sopivaksi. Nahkainen metsästyskenkä tuppaakin yleensä vain paranemaan käytössä.

1004 Hunter GTX -kengät eivät ole mitenkään erityisen keveät. Omat 45 numeron varsikenkäni painavat hieman alle kilon kappale, eli eivät ne ole myöskään mitenkään erityisen painavat. Vertailuksi Muckboot Arctic Sport -kumisaappaani painavat yli 100 g kappaleelta enemmän, vaikka ovat materiaaliltaan lähinnä pehmeää ilmatäytteistä neopreeniä. Nämä molemmat jalkineet sopivat erilaisissa tilanteissa metsästäjälle myös talvikäytössä, mutta muutoin niiden vertaaminen keskenään on epätarkoituksenmukaista.

1004 Hunter GTX -kengät ovat aivan erinomaisen tukevat jalassa. Ne on suunniteltu vaativaan vuoristomaastoon ja kylmiin sääolosuhteisiin. Testasin niitä viime syksynä mm. Italian haastavilla ja jyrkillä rinneniityillä. Pohja pitää hyvin myös kivikossa ja tuntuu mukavan jäykältä. Tai no, alkuunsa ehkä jopa liiankin jäykältä, mutta sitten kun siihen tottui, niin lenkkarit tuntuivat iltarasteilla hölkötellessä aivan liian löysiltä. Varret tukevat nilkkoja mallikkaasti esimerkiksi ojien yli hyppiessä. Nilkkavyöhykkeen pehmeä Flex System -liitos auttaa askeleen rullaamista kävelyn aikana. Tämä tuo mukavuutta ja vähentää jalkojen rasitusta, kun kenkä samaan aikaan joustaa askeleen suuntaan, mutta tukee nilkan hyvää sivuttaisasentoa.

Kaiken kaikkiaan Zamberlan 1004 Hunter GTX WL RR (mikä nimihirviö kengällä) istuvat hyvin ja pitävät jalat paremmin kuivina kuin kumisaappaat, mutta avataan vielä noita nimihirviön lyhenteitä. GTX tarkoittaa vesitiivistä, mutta hengittävää Gore-Tex -kalvoa. WL on widelest, eli leveä lesti ja RR on kengän kärjessä oleva kumivahvike (rubber reinforcement), joka suojaa päällystä teräviltä kiviltä ja oksilta.

1004 Hunter GTX -kenkien päällysnahka on 2,4-2,6 mm paksua parasta mahdollista eli Full Grain -nahkaa, joka on jo tehtaalla Hydrobloc-käsitelty. Pohjalliset ovat 4 mm paksua huokoista, pehmeää ja hengittävää polyeteeniä. Välipohja on erittäin hyvin lämpöä eristävää tuplatiheää polyuretaania. Vibram-ulkopohja tarjoaa iskunvaimennusta, pitoa ja vakautta.

Beretta Logo GTX -metsästyskengät

Hankin viime joulukuussa Zamberlanien rinnalle hieman kevyemmät Beretta Logo GTX -metsästyskengät. Lisähankinnalle oli useita syitä. Käytän normaalisti jahtivaatteita enemmän ja vähemmän ihan päivittäisessä työ- ja vapaa-ajan käytössä. 1004 Hunter GTX -kengät ovat todellakin parhaimmillaan offroad-käytössä ja hieman epätarkoituksenmukaiset vaikka kuivalla ampumaradalla, autoa ajaessa tai kaupassa käydessä. Beretta Logo GTX -kengät ovat varreltaan matalammat ja hivenen joustavammat arkikäytössä.

Selvyyden vuoksi, Beretta Logo GTX -jalkineet ovat kyllä ihan täysveriset metsästyskengät, ja niillä pärjää ominaisuuksiensa kanssa hyvin myös vuoristossa, mutta noin 10% kevyempänä ja matalammalla varrella ne ovat mukavammat urbaaniviidakossa. Mutta on tässä oikeastaan toinenkin syy.

Vaikka kulkisi kuivia teitä pitkin, niin kengät kostuvat sisältä vuoristaan muutaman tunnin jalassa olosta. Jalkojen hikoilu kostuttaa kengän sisältä käsin. Hyvä hengittävä vuori ja puhtaat sukat toki pitävät ihon kuivempana, mutta jalkojen ja kenkien hyvinvoinnin kannalta on yhtä tärkeää kuin sukkien vaihtaminen, antaa kenkien kuivua rauhassa. Tämä kuivuminen kestää ilman vippaskonsteja noin vuorokauden.

Päivittäisessä kulkemisessa on siis paljon mukavampaa pitää kahdet käyttökengät. Toiset kengät saavat levätä ja palautua rauhassa toisten ollessa käytössä, näin kengät ja jalat kestävät paremmin. Paradoksaalista kyllä kenkien pohjat myös kärsivät, jos niitä ei käytä. On tapauksia, joissa kengät ovat välillä olleet pitkähköjä aikoja käyttämättä kaapissa ja pohjat kuivuneet pilalle. Kengät on siis tehty käytettäväksi.

Halusin toiset metsästyskengät myös ihan asustesyistä. Osallistuin kauden aikana useita kertoja ”kartanojahteihin” sekä harrastuksen että työn merkeissä. Varsikengät eivät erityisen hyvin sovi, eivätkä ole kovin käytännölliset ”herrasmiesjahtien” ympäristössä. Beretta Logo GTX -jalkineet ovat juuri omiaan silloin, kun ei kahlata nilkkoja myöten ravassa.

Kuvaaja: Marianna Saren (saren.galleria.fi)

Beretta Logo GTX -kenkien päällysnahka on hieman paksumpaa parasta 2,6-2,8 mm Full Grain -nahkaa Italian Toscanasta. Pehmeä Cordura-kaulus, vuorissa vesitiivistä, mutta hengittävää Gore-Tex -kalvoa. Kengän päällyksen ja pohjan kiinnitys on ns. ”Norvegese”, eli pohja on kiinnitetty kahdella erillisellä toisistaan riippumattomalla ompeleella (ulkopohjaommel ja norjalainen ommel). Tämä on kalliimpi ja enemmän käsityötaitoa vaativa kiinnitys, mutta takaa selvästi paremman kestävyyden sekä vesitiiviyden.

Sisäpohja muodostuu kolmesta erillisestä rakenteesta, joista ensimmäinen on hengittävä, toinen yksilöllisesti jalkaan sopeutuva iskua vaimentava memory foam ja kolmas nopeasti kuivuvasta, kosteutta siirtävästä Jersey-materiaalista. Vibram Roccia -pohjalle on ominaista korkea kulutuskestävyys ja erinomainen pitokyky.

Olen ollut erittäin tyytyväinen myös Beretta Logo GTX -metsästyskenkiin.

Metsästyskenkien huoltaminen on välttämätöntä

Miksi kalvokengät alkavat vuotaa

Gore-Tex -kalvo on rakennettu sukkamaiseksi pussiksi kengän vuoren sisään. Vaikka hyvin hoidettu nahkakenkäkin pitää vettä kohtuullisen hyvin, varmistaa Gore-Tex -kalvo täydellisen vesitiiviyden. Kengän ulkokuori ja pohja suojaavat kalvoa hyvin ulkoapäin iskuilta, kolhuilta ja naarmuilta. Sisävuori on sen sijaan pehmeä ja lähinnä jalkoja suojaavaa materiaalia. Niinpä kaikki roskat ja kivet, joita voi kenkään päästä, alkavat helposti vaurioittaa suojatonta kalvoa. Myös tuntikausien marssin aikana pitkät varpaankynnet saattavat hiertää kengän kärjessä kalvoon reikiä. Pidä siis kengän sisus puhtaana, niin kengät pysyvät vesitiiviinä.

Toinen lähes yhtä yleinen syy vuotoihin on kenkien väärä kuivaaminen. Erityisesti lämpöpatterin tai kamiinan lämmössä pilataan vuosi toisensa jälkeen arvokkaita kalvokenkiä. Metsästyskenkien rakennetta ei ole tehty paistonkestäviksi. Lämmitys rikkoo kalvon rakennetta, kutistaa ja halkeiluttaa päällysnahkaa ja vaurioittaa kengän rakenteessa käytettyjä sidosaineita. Anna kenkien kuivua luonnollisesti.

Pohjalliset vaihtoon

Kenkä kuluu pikkuhiljaa huomaamatta. Suurin rasitus kengän sisällä kohdistuu luonnollisesti pohjallisiin. Pohjallisilla on tärkeä tehtävä jalan tukemisessa sekä kosteuden siirtämisessä. Kenkien kestävyyden ja jalkahygienian kannalta on järkevä vaihtaa aktiivisesti käytettyihin metsästyskenkiin pohjalliset jokaisen kauden alussa.

Muutamia vinkkejä metsästyskenkien hoitoon

(lainattu Zamberlan -ohjeista)

Poista nauhat ja tarkista niiden kunto.

Pese kengät ulkoa päin juoksevalla kylmällä vedellä. Käytä tarvittaessa mietoa pesuainetta.

Avaa kengän kieli ja irrota pohjalliset. Anna jalkineiden kuivua hitaasti ja perusteellisesti tuuletetussa, kuivassa ja varjoisassa paikassa. Älä yritä nopeuttaa kuivumista lämmittämällä.

Levitä hoitovoidetta kenkiin pehmeällä harjalla tai rievulla. Anna kenkien levätä yön yli ja kiillota pinta kevyellä harjauksella.

Metsästysasun pesu on periaatteessa helppoa. On kuitenkin hyvä tietää muutamia perusasioita, jotta välttää yleisimmät (ja kalleimmat) virheet. Välillä kuulee myös huonoja neuvoja, kuten ettei jahtiasua saa pestä kuin pakon edessä, eikä mielellään silloinkaan. Jatkoksi saatetaan neuvoa harjaamista, tuuletusta pakkasessa tai desinfiointia saunan jälkilämmön höyryissä…

Juttelin jahtikaverin kanssa, joka sanoi, ettei ole ikinä pessyt metsästys(päällys)vaatteitaan. Ja jatkoi: ”jos vaate ei haise, eikä siinä ole näkyviä tahroja, se ei ole likainen.” Tämä saattoi olla ihan pätevä ohje isoisänisän sarka-asuille, mutta ei nykyaikaiselle kalvoasulle. En viitsinyt myöskään kertoa, että joo, kyllä se asu myös kevyesti tuoksahti. Ihan kaikelle sille missä se oli ollut mukana: nuotiolta, hieltä, vereltä, kosteusvaurioiselta ulkovarastolta, tupakilta, raivaussahan pakokaasulta, märältä jäniskoiralta…

En itsekään pese kuorivaatteita alvariinsa, mutta yleensä kerran vuodessa kauden jälkeen, eli näihin aikoihin vuodesta. Yksi ajatus tässä pesemättömyydessä varmaankin on ”ihmisen hajun” tai pesuaineen tuoksun häivyttäminen. Ajatus on sikäli oikea, että mahdollisimman neutraali haju on toki parempi kuin vaikka huuhteluaineen yletön kukkaistuoksu.

Josta mieleeni muistuu eräs peuranruokintapaikka, jossa ainoa järkevä kytispaikka oli noin 5-10 metrin päässä peuroista. Käytännössä sinne kannatti mennä vain, kun tuuli kävi ruokinnalta kytikselle päin ja silloinkin mielellään melko navakasti. Tein kokeita selvittääkseni hajun peittämistä ja laitoin kytispaikan lähipuskiin Wunderbaum-tuoksukuusia ja WC-altaan huuhteluraikastimia. Peurat kaikkosivat paikalta reiluksi viikoksi, mutta palattuaan pystyivät haistamaan ihmisen (siis minun vienon mutta miehisen myskisen ;-) ) tuoksun tuon kaoottisen ”ilmanraikastin”-sekamelskan läpi. Jos hajupeitolla oli jotain merkitystä, niin ei ainakaan sen takia kannata haisevissa vaatteissa kulkea.

Tosiasia oikeasti on, että riista vainuaa ihmisen hajun, jos on haistaakseen (eli tuulen alapuolella) aivan täysin vaatteista riippumatta. Ihmishaju koostuu monista yhdisteistä, joista hengityksen tuottamat (suun bakteeritoiminta, keuhkoista ja mahasta nousevat yhdisteet) sekä ihon hikoilemalla ilmaan haihtuvat ovat käytännössä mahdottomia hallita. Vaikket siis päästelisi suolistokaasuja etkä erittäisi stressihormonien feromoneja, niin hajujälkeä et pysty vaatteilla peittämään.

Peseminen kannattaa

No mietitään nyt sitten vaikka niin päin, että miksi sitten aktiivisesti käytetyt kalvolliset jahtivaatteet kannattaa pestä vähintäänkin kerran vuodessa, vaikkeivat ne näyttäisi erityisen likaisilta?

Vedenpitävien ja hengittävien vaatteiden tulee olla puhtaita toimiakseen kunnolla. Asun hengittävyys ei perustu ainoastaan vedenpitävän kalvon ominaisuuksiin. Useimmiten kalvoasujen päälliskangas on käsitelty vettä hylkiväksi. Eli kosteus helmeilee kankaan pinnassa. Kun vaatteen ulkopinta on kuiva, niin kalvon hengittävyys on mahdollista.

Kalvoasujen pintakangas on käsitelty vettä hylkiväksi. Vesi ei imeydy, vaan helmeilee ja valuu pois.

Jos pintakangas vettyy märäksi likaisuuden tai kuluneen pintakäsittelyn vuoksi, vähentää se myös vaatteen hengittävyyttä. Vedenpitävyys hengittävästi on kuitenkin juuri se syy, miksi jahtivaatteisiin kalvoja ylipäätään laitetaan ja myös yksi merkittävimmistä kustannustekijöistä. Vettä itseensä imenyt ulkokangas tekee vaatteen myös kylmemmäksi ja painavammaksi. Pöly, kura, hiki ja se kaikki muu materia, jonka kanssa vaatteet ovat tekemisissä, kuluttavat kangasta, neppareita ja vetoketjuja. Pesemällä voidaan siis parantaa käyttömukavuutta ja vaatteen kestoa.

Pesuohjeet

Yleisesti ottaen Gore-Tex ja Beretta BWB EVO -kalvovaatteita voidaan konepestä 30-40°C asteessa hienopesuohjelmalla käyttäen pientä määrää nestemäistä pyykinpesuainetta (ei tahranpoisto- tai valkaisuaineita). Ennen pesua sulje vetoketjut, muista tyhjentää taskut ja käännä vaate nurinpäin. Pesuohjelman jälkeen huuhdellaan kahdesti, mutta ilman huuhteluainetta.

Linkoa pesun jälkeen maksimissaan nopeudella 400 kierrosta minuutissa. Linkoamisen voi myös jättää kokonaan väliin ja ripustaa vaatteet kuivumaan suoraan koneesta henkariin tai vaakatasossa kuivaustelineen päälle. Tarkista vaatekohtaisesti, onko rumpukuivaus sallittua.

Jos kankaan pinnan vedenhylkivyys ei ole pesun jälkeen palautunut, voidaan se yleensä palauttaa lämpökäsittelyllä. Mikäli vaatteen pesuohjeet sallivat rumpukuivauksen, 20 minuutin kuivaus matalalla lämmöllä uudelleen aktivoi DWR-kyllästeen (Durable Water Repellency). Voit myös yrittää lämmittää asua hiustenkuivaajalla tai silitysraudalla matalalla lämmöllä ilman höyryä (varmista vaatteen omista pesuohjeista). Jos vedenhylkivyys ei palaudu näillä menetelmillä, niin asuja myyvissä kaupoissa on tarjoilla myös suihkutettavia kalvovaatteiden kyllästysaineita.

Noudata joka tapauksessa aina vaatteen omia pesumerkintöjä. Ne saattavat poiketa tästä yleisohjeesta merkittävästi. Vaikka metsästysasun kalvo ja saumojen teippaukset kestävät yllä olevan pesun, niin asussa saattaa olla muita rajoittavia tekijöitä, kuten nahkavahvikkeet, turkiskoristeet, villakangas tai erilaiset tekniset yksityiskohdat.

Pääsin talvella tuoreeltaan testaamaan Tikan uutta T3x UPR -tarkkuuskivääriä. Samassa tilaisuudessa testattavana oli myös maailmanluokan uutuus Sako S20, ja Tikka meinasi jäädä ymmärrettävistä syistä huomiossa jalkoihin. Harmi sinänsä, koska Tikan slogan ”Second to none” pitää erinomaisen hyvin paikkansa. Nopealla kokeilulla oli vaikea kuvitella hinta/laatusuhteeltaan parempaa tarkkuuskivääriä.

Tilaisuuden jälkeen jäin kuitenkin pohtimaan asiaa: mikä tekee kivääristä tarkkuuskiväärin? Vastasin itselleni jotakuinkin näin? ”Rata-ammuntaan muotoiltu, tarkkuusammuntaa sopiva kaliiperi ja alle 1 MOA eli 29,1 mm/100 m tarkkuus.” Tarkistin asiaa myös eri lähteistä, ja puolustusvoimat määrittelee asian hyvin pitkälti samoin. ”Kertalaukauksinen tai puoliautomaattinen kiväärikaliiperinen, tarkkuusammuntaan tarkoitettu, erillisellä optiikalla varustettu käsiase”, ja tarkkuusvaatimus tarkka-ampujakiväärillä on alle 1 MOA (minute of angle), eli kulmaminuutti.

Tikka T3x:n lyhenne UPR tulee sanoista Ultimate Precision Rifle eli suomeksi ”äärimmäinen tarkkuuskivääri”. Päätin pyytää valmistajalta aseen hieman perusteellisempaan testiin ja selvittää näitä ominaisuuksia tarkemmin.

Miten Tikka T3x UPR eroaa vaikkapa TikanT3x Lite -metsästyskivääristä ja mitkä erot tekevät siitä tarkkuuskiväärin? T3x Lite on käytössäni tuttu ase, ja pääsen testaamaan niitä myös vierekkäin ampumaradalla. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy UPR:n tukin muotoiluun. Perän saa hyvin tuettua säkin päälle tasaiselta osalta. Hiilikuituvahvisteinen lasikuitutukki on asiaankuuluvan jäykkä. Jäykkyys antaa mahdollisuuden optimaaliseen tarkkuuteen.

Roughtech-pintamateriaalista saa pitävän otteen märilläkin käsillä. Tukin suunnittelussa on otettu erityisesti huomioon viranomais- ja sotilaskäyttö myös kestävyyden osalta. Tarkkuuskiväärien täytyy kestää kovia olosuhteita ja karheaa käyttöä. T3x UPR:n muotoilu onkin varsin onnistunut, säädettävä poskipakka ja -vetopituus auttavat omalta osaltaan sovittamaan hyvän ergonomisen ampuma-asennon.

Piippuprofiili on paksumpi normaaleihin metsästyskivääreihin nähden. Tämä tuo aseeseen lisää massaa. Paino vähentää omalta osaltaan rekyyliä. Matalampi rekyyli tarkoittaa tarvittaessa myös nopeampaa ja tarkempaa jatkolaukausta. Piipun kokonaismassan kasvu vähentää piipun lämpenemistä ja parantaa tarkkuutta vähäisemmän värähtelyn vuoksi.

Aseessa on Picatinny-kisko -kiinnikejärjestelmä, joka mahdollistaa lisävarusteiden asentamisen. Pitkään yhtenäiseen kiskoon pystytään sovittamaan monipuolisesti erilaisia varusteita (esimerkiksi kiikaritähtäimet, pimeänäkölaitteet, taktiset valaisimet ja laserosoittimet).

Metallinen lipas on kapasiteetiltaan 1 + 10 patruunaa. Hyvä lipaskapasiteetti tarjoaa mahdollisuuden ampua pidempiä sarjoja uudelleen lipastamatta ja purkamatta ampuma-asentoa. Myös säädettävä etuvedollinen laukaisukoneisto on monesti myös hyvän tarkkuuskiväärin edellytys. Asetta valmistetaan sekä mustalla että rosterisella piipulla. Se on aluksi saatavissa kaliipereissa .308 Win ja 6,5 Creedmoor.

Ammuin aikaisemmin talvella .308 Win -versiota ja nyt siis testattavana 6,5 Creedmoor. Kirjoituksen alussa mainitsin määritelmässä ”tarkkuusammuntaan sopiva kaliiperi”. Pohdin asiaa hieman perusteellisemmin kirjoituksessa: ”6.5 Creedmoor: Miksi siitä on tullut niin suosittu?”.

Tikka T3x UPR vs. Tikan T3x Lite

Ammuin testissä molemmilla aseilla erilaisilta tuilta (mm. Viper-Flex Styx Journey) ja myös vapaalta kädeltä. Näiden aseiden ensimmäinen ison eron huomaa jo asetta nostaessa. Painoero on n. 700 g, ja se on todella merkittävä. UPR on siis neljänneksen painavampi kuin Lite. Radalla ammuttaessa paino tuo toki vakautta ja helpottaa osumista. Myös ampumaergonomia on selvästi UPR:n puolella.

Fiilikseni olivat heti UPR:n paremmuuden puolella ja todellakin kivalta sillä tuntui ampua. Yllätyin kuitenkin melkoisesti siitä, ettei omalla ampumataidollani osumien ero ollut 75 metrin matkalla mitenkään ilmeinen tai merkittävä. Osuin mielestäni molemmilla ihan hyvin. Ja ainakin metsästystilanteeseen verrattuna todellakin riittävän tarkasti.

Ilmeisesti on niin, että tarkkuuskiväärin taakse tarvitaan todellinen tarkka-ampuja, että tulokset alkavat erota merkittävästi. Toki isommat erot syntyisivät selvemmin myös pidemmillä matkoilla. Vallitsevan koronatilanteen takia joudun käyttämään improvisoitua ampumarataa, eikä siellä ole mahdollista ampua pitkiä matkoja.

Siitä juontui mieleeni uusi kysymys: Mikä tekee ampujasta tarkka-ampujan?

Tarkka-ampujan vaatimukset (Tarkka-ampujan käsikirja 2003)

Yleisenä tarkka-ampujan tarkkuusvaatimuksena on, että hän osuu ensimmäisellä laukauksella:

yli 90% todennäköisyydellä

paikallaan olevaan maaliin, jonka halkaisija on 15 cm ampumaetäisyyden ollessa alle 300 m.
paikallaan olevaan maaliin, jonka halkaisija on 35 cm etäisyyden ollessa 300-600m.
liikkuvaan maaliin, jonka nopeus on alle 4 m/s ja halkaisija 45 cm etäisyyden ollessa alle 200 m.

yli 70% todennäköisyydellä

liikkuvaan maaliin, jonka nopeus on alle 2 m/s ja halkaisija 45 cm etäisyyden ollessa alle 400 m.

Nyt kun olin löytänyt tuon mainion Tarkka-ampujan käsikirjan, niin ammennetaan sieltä vähän lisää tietoa tarkkuusammunnan tueksi ja opiksi meille kaikille.

Luodin lentorataan vaikuttavia tekijöitä.

(lähde: TarkampKäsiK 2003 ja Taistelijan opas 2013 Maavoimien esikunta)

Luodin osumapisteeseen korkeussuunnassa vaikuttavia tekijöitä ovat:

maan vetovoima ja maastokulma
luodin lähtönopeuden muutos
ilman lämpötilan muutos
ilman paineen muutos
myötä/vastatuuli
ampujan tekemä etäisyyden arviointivirhe

Luodin osumapisteeseen sivusuunnassa vaikuttavia tekijöitä ovat:

kiertopoikkeama
sivutuuli

Maan vetovoima

Maan vetovoiman vaikutus luotiin on suurin ammuttaessa samassa tasossa olevaan maaliin. Ammuttaessa ylä- tai alakulmille maan vetovoiman vaikutus luotiin pienenee (ampumaetäisyys pienenee) ja iskemät osuvat tähtäyspisteen yläpuolelle.

Luodin lähtönopeuden muutos

Luodin lähtönopeus riippuu ruudin lämpötilasta, johon vaikuttaa esimerkiksi ilman ulkolämpötila ja piipun kuumeneminen useiden peräkkäisten laukausten seurauksena sekä kitkakertoimen nouseminen piipun sisällä, esimerkiksi piipun likaantuessa.

Ilman lämpötila, -paine ja ilman vastus

Ilmassa lentävä luoti törmää jatkuvasti lentoradallaan ilmapartikkeleihin, jotka hidastavat sen lentoa. Mitä suurempi on luodin nopeus, sitä suurempi on myös ilmanvastus. Luodin nopeuden lähestyessä äänen nopeutta suhteellinen ilmanvastus on suurimmillaan.

Mitä tiheämpää ilma on, sitä enemmän se hidastaa luodin lentoa. Lämmin ilmamassa on harvempaa kuin kylmä ilmamassa, missä ilmapartikkelit ovat pakkautuneina lähemmäs toisiaan. Mikäli ase on kohdistettu 0 °C:n lämpötilassa ja ampuja ampuu -30 °C:n lämpötilassa, iskemä jää maalin alle. Ilmamassan tiheyden kasvaessa kasvaa myös sen luodin lentoa hidastava vaikutus. Lämpötilan muutoksesta johtuvalla ruudin lämpötilan muuttumisella on ilman tiheyden muuttumista suurempi vaikutus osumapisteeseen.

Mitä korkeammalla merenpinnasta ollaan, sitä harvempaa ilma on. 100 metrin korkeudella merenpinnasta kohdistetun aseen iskemät osuvat maalin alle merenpinnan tasossa ammuttaessa johtuen kasvaneesta ilmamassan tiheydestä.

Ilmamassan tiheys kasvaa myös ilman kosteuden lisääntyessä. Ilmanpaineen merkitys luodin lentorataan on häviävän pieni ja alkaa korostua vasta tarkka-ampujan tehokasta käyttöetäisyyttä suuremmilla ampumaetäisyyksillä.

Luodin ilmanvastus määräytyy luodin kokonaispinta-alasta sekä luodin muodosta. Luodin kärjen ja peräosan muodolla on suuri merkitys luodin ballistisille ominaisuuksille. Luodin ballistisia ominaisuuksia ilmaistaan ballistisella kertoimella. Saman kaliiperisten aseiden luotien osalla niiden ballistiset kertoimet voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Mitä suurempi ballistinen kerroin on, sitä suoremmin ja nopeammin luoti lentää. Hyvällä ballistisella kertoimella saadaan luodille lyhyempi lentoaika, jolloin se on lyhyemmän ajanjakson alttiina ilmakehän ilmiöille. Tällöin osumistodennäköisyys erityisesti pidemmillä etäisyyksillä ammuttaessa kasvaa.

Tuulen vaikutus

Tuuli on eniten luodin lentorataan vaikuttava yksittäinen ilmakehän ilmiö. Sen vaikutus luodin lentorataan korostuu ampumaetäisyyden kasvaessa. Luodin lentoajan kasvaessa ja luodin hidastuessa tuuli vaikuttaa siihen pidemmän aikaa kuin lyhyemmillä ampumaetäisyyksillä. Tuulen suuntaan ja voimakkuuteen vaikuttavat myös maaston muoto ja peitteisyys. Aukeilla alueilla tuuli pääsee puhaltamaan vapaasti. Metsät, kalliot, mäet ja kumpareet muuttavat tuulen suuntaa ja hidastavat sen liikkeitä.

Kiertopoikkeama

Kiertopoikkeama johtuu aseen piipun rihlojen aikaansaamasta luodin pituussuuntaisesti tapahtuvasta pyörimisliikkeestä. Kiertopoikkeama vie luotia oikealle ja vaikuttaa tyypillisesti vasta yli 300 metrin etäisyyksille. Sen vaikutus on melko vähäinen, esimerkiksi 7.62 RK, noin 1 cm/300 m ja 3 cm/500 m.

Sako Ballistics Calculator

Edellä kuvattuihin ulkoballistisien muuttujien vaikutusten laskemiseen on kehitetty ilmaisia kännykkäsovelluksia, kuten SakoBallistics v2.0.0. Löydät sen Android-versiona Google Play -kaupasta ja vastaava on ladattavissa myös Applen App Storessa.

Ohjelma on todella helppokäyttöinen, joskin englanninkielinen ja vaati hieman ensin silmäilyä. Suomenkieliset käyttöohjeet löytyvät täältä.

Ohjelmassa määritetään mm. nämä muuttujat ja saadaan suoraan vastaus osumapisteen muutoksesta senttimetreina ja tähtäinkiikarin säätöarvoina eli ”naksuina”:

Tuulen (Wind) suunta kellotaulun ympyrältä, esim. 10 o’clock

Ampumiskulma (Shooting Angle) ylä- tai alaviistoon, esim. 15° ylärinteeseen

Etäisyyttä (Range) maaliin voidaan säätää liukujanalla metreissä

Tuulen (Wind) voimakkuus m/s

Ilmanpaine (Air Pressure) mbar

Lämpötila (Temperature) astetta celsiuksissa

Kauriiden ja villisikojen ravintohoukuttelusta on tullut yhä suositumpaa, mutta samalla myös entistä tehokkaampaa. Kuluneen kevään aikana olen nähnyt somessa hyvin mielenkiintoisia testejä ja tuloksia varsinkin kauriiden houkutteluun kevätpukkijahtia silmällä pitäen. Alun perin villisioille valmistetut tuotteet ovat osoittautuneet täällä Pohjoismaissa toimiviksi herkuiksi kauriille ja peuroille. Nyt kun tuttavapiirissäni monen some-julkaisuissa on näkynyt erityisesti BlackFire Corn ja sen houkuttelemia kauriita, päätin itsekin tutustua asiaan hiukan tarkemmin.

Sosiaalinen media on erittäin hyvä tulosten esittelyyn, mutta se on myös rehellisen armoton: jos asiat eivät toimi mainoksissa luvatusti, se näkyy nopeasti päivityksissä ja kommenteissa. BlackFiren taustalla on pieni slovenialainen perheyritys. Näiden houkuttelutuotteiden kehittäjä ja yrityksen omistaja on Marko Gracner, aktiivinen ja innokas villisikojen metsästäjä tietysti itsekin.

Marko pyörittää yritystä vaimonsa ja poikansa kanssa. Hän on toiminut koko ikänsä metsästyksen parissa ja testannut lukuisia menetelmiä riistan ja erityisesti villisikojen houkutteluun. Kokemuksensa avulla hän uskoo kehittäneensä parhaat mahdolliset tervatuotteet ja niiden yhdistelmät villisioille.

BlackFire-tuotteita on testattu ammattimaisessa riistanhoidossa ja metsästyksessä ympäri Eurooppaa jo vuosia. Tuote lanseerattiin markkinoille 2018 loppuvuodesta. Viime kesästä alkaen niitä on saanut myös Suomesta www.BlackFire.fi -verkkokaupasta ja monista eräkaupoista.

Suomeen BlackFiren toi Leo Grönlund kesällä 2019, kuvassa vasemmalla. Leo on toiminut myös BlackFiren tuotetestauksessa erityisesti kauriiden ja peurojen parissa.

Käyttökokemuksissa löytyy nyt runsaasti BlackFire Corn (makea & suolainen maissisiirapin ja mineraalisuolan yhdistelmä) tuloksia. Tyypillisesti sitä käytetään sellaisenaan maassa tai esille nostettuna kannon päällä. Myös ruokinnoilla siitä on saatu houkuttelevia tuloksia suoraan kauran seassa.

Houkutteluherkun voimakkaan hajun suurin hyöty tulee uutta ruokintapaikkaa perustettaessa. Nyt on oikea hetki aloittaa ruokinnan houkuttelu pukkijahtia silmällä pitäen. Samalla kun houkuttelu herättää alueen kauriiden mielenkiinnon, niitä voidaan seurata ja valikoida riistakamerakuvilla. Mieleiset herkut myös sitovat yksilöitä ruokinnalle ja vaihtuvuus vähenee.

Kuvista ja videoista olen nähnyt kauriiden lähestyvän kiinnostuneina alun perin villisioille kehitettyä tervaa. Kokemuksista päätellen tervan erityisen voimakas haju ei siis häiritse kauriita tai peuroja, vaikka niin voisi helposti kuvitella. Hyvin mielenkiintoinen on myös karhujen suhtautuminen BlackFire tervaan. Ne hierovat siihen itseään aivan samoin kuin villisiat.

Jälkimmäisessä kuvassa karhu maistelee BlackFire Cornia kannolta.

Riistakameraseuranta tuo esille houkuttelun monipuolisuutta ja sen yksinkertaisuutta. Esimerkeistä nähdään hienosti, miten monet eläimet ovat kiinnostuneita tervasta ja miten myös mm. mäyrä käy syömässä BlackFire Corn mineraalisuolaa.

Vasemmalla alareunassa mäyrä syö kiveltä Corn mineraalisuolaa.

Sain Leo Grönlundilta ohjeeksi: ”Tärkeintä houkuttelussa, pidä se yksinkertaisena! Liian monen eri hajun sekoittaminen houkuttelupaikalle tai ruokinnalle ei ole järkevää tai tarpeellista. Monesti se voi olla jopa haitallista! Älä laita varoiksi riittävästi tai liikaa! Muista, että eläimillä, varsinkin villisioilla on tuhansia kertoja parempi hajuaisti kuin ihmisellä.”

Osallistu arvontaan!

Minkälaisia kokemuksia sinulla on ravinto- ja hajuhoukuttelusta? Kerro alle kommenttikenttään sanoin ja/tai kuvin omista kokemuksistasi tai suunnitelmistasi miten aiot kokeilla houkuttimia. Kaikkien 15.5. mennessä kommentoineiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti www.BlackFire.fi -verkkokauppaan. Onnea arvontaan!

Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä tuo julki uutta merkittävää tietoa lihansyönnin eduista. Tutkijoiden mukaan kasvissyöjät käyttävät kaksi kertaa niin todennäköisesti lääkkeitä mielenterveyden häiriöihin kuin sekasyöjät. Lisäksi uudesta tutkimuksesta selviää, että kasvissyöjien todennäköisyys itsetuhoisuuteen on moninkertainen. Tämä käy ilmi tieteellisestä julkaisusta: ”Liha ja mielenterveys: systemaattinen katsaus lihasta pidättäytymiseen ja masennukseen, ahdistukseen ja siihen liittyviin ilmiöihin”.

Tiedon keruu suoritettiin verkkotietokannoista (PubMed, PsycINFO, CINAHL Plus, Medline ja Cochrane Library), jossa tutkittiin lihan kuluttajien ja lihasta pidättäytyneiden psykologista terveyttä. Tietokantojen kahdeksantoista tutkimusta sisälsivät tiedot 160257 osallistujasta (85843 naista ja 73232 miestä), 149559 lihan kuluttajaa ja 8584 lihasta pidättäytyvää (ikähaitari 11–96 vuotta) useilta maantieteellisiltä alueilta.

Tutkimuksessa havaittiin, että joka kolmas kasvissyöjistä kärsi masennuksesta tai ahdistuksesta elämänsä aikana. Lihansyöjiin verrattuna kasvissyöjät käyttivätkaksi kertaa todennäköisemmin reseptilääkkeitä mielen sairauksiin. Kasvissyöjät olivat kaksi-kolme kertaa todennäköisemminitsetuhoisia (esimerkiksi itsemurha) kuin sekasyöjät. Yksi tutkimuksen merkittäviä havaintoja oli, että minkä tahansa ruokaryhmän, etenkin lihan ja siipikarjan poissulkeminen liittyi psykologisten häiriöiden lisääntymiseen.

Lisäksi viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan lihasta ja/tai muista eläinperäisistä elintarvikkeista kieltäytyvät voivat kärsiäravintovajeista (esim. B12- ja D-vitamiinit, ω-3-rasvahapot, kalsium, rauta ja sinkki) potien huonommasta fyysisestä terveydestä, kuin sekasyöjät.

Tutkijat päättelivät, että kasvissyöjillä ja vegaaneilla oli merkittävästi korkeampi riski masennukseen, ahdistukseen ja itsensä vahingoittamiseen. On myös mahdollista, että lihan välttäminen on paremminkin mielenterveydellisten ongelmien seuraus kuin sen suora syy. Tutkijat miettivät, että lihan välttäminen voi olla ”käyttäytymisen merkki”, joka ilmenee ihmisille, joilla on jo huono mielenterveys. Tämä on ajatus, joka vaatii lisää tutkimusta asian selvittämiseksi, tutkijat sanovat.

Tohtori Edward Archer, yksi tutkimuksen kirjoittajista sanoi: "Vaikka vegaanien ja kasvisruokavalioiden riskeistä ja hyödyistä on keskusteltu vuosisatojen ajan, tuloksemme osoittavat, että lihansyöjien psykologinen terveys on parempi.""Näillä havainnoilla on vaikutusta määriteltäessä, mikä on terveellistä ruokavaliota. Mielenterveyttä on ehkä korostettava arvioitaessa tiettyjen ruokavaliomuotojen hyötyjä ja riskejä."

Tutkimuksen havaintojen mukaan lihan syöminen voi siis parantaa mielenterveyttä ja kasvissyönti tai vegaaniruokavalio voi puolestaan lisätä masennuksen todennäköisyyttä. Kasviperäistä ruokavaliota noudattavat käyttivät kaksi kertaa todennäköisemminreseptilääkkeitä mielenterveyden häiriöihin ja lähes kolme kertaa todennäköisemmin harkitsevat itsemurhaa.

Lähteitä:

Tutkimus ”Meat and Mental Health: A systematic review of meat abstention and depression, anxiety and related phenomena”, julkaistiin Critical Reviews in Food Science and Nutrition -tietellisessä julkaisussa.
https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/10408398.2020.1741505
https://www.foodnavigator.com/Article/2020/04/28/Meat-eaters-have-better-mental-health-than-vegans-and-vegetarians-study-claims
https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-8270125/Eating-meat-improves-mental-health-study-claims.html

Lyijyttömän Sako Powerhead Blade -täyskupariluodin testi

Olen saanut paljon kysymyksiä jo aiemmin täällä esitellystä Sakon uudesta täyskupariluodista Powerhead Bladesta. Lupasin palata asiaan testin muodossa. Kävin siis koeampumassa uutuuden. Halusin samalla kohdistaa kiväärini viikonloppuna alkavaa kaurispukkijahtia ajatellen. Ja hei, näinä karanteenin aikoina on muutoinkin ihan kiva käydä haukkaamassa annos raitista ilmaa ja ruudin tuoksua.

Suunnittelin tekeväni testin mahdollisimman tieteellisesti ampumalla ballistiseen geeliin ja mittaamalla tarkasti luodin nopeudet ja jäämäpainot jne., mutta hei, ketä tässä oikein huijaisin. Itseäni paljon pätevämmät tahot ovat tehneet vuosien tuotekehityksen ja testauksen jo tehtaalla.

Sako Blade Maaliballistiikka (.308 Win) Laboratoriotesti ampumaetäisyys 75 m

Sako Blade Maaliballistiikka (.308 Win) Laboratoriotesti ampumaetäisyys 250 m

Sako Powerhead 308 Win Blade täyskupariluodin testi avautuminen 25-550 metriä

Nämä tulokset on vielä vahvistettu valmistajasta täysin riippumattomien suomalaisten luotettavien tuttujen asiantuntijoiden, Hard-Hitting Shooting Lab -kavereiden toimesta.

Kuva: Hard-Hitting Shooting Lab

”Luoti aukesi ns. loppuun saakka, eli luodin kärjessä sijaitsevan laajenemiskanavan aivan pohjaan saakka! En ole koskaan aiemmin tainnut nähdä, että joku täysin lyijytön kupariluoti 308win kaliiperista ammuttuna aukeaa yli 18mm halkaisijaan saakka!” "Metsästyspatruuna lyijyttömällä luodilla, joka on nimenomaan suunniteltu tähän kaliiberiin. Sanoisin että 308win kaliiperin tehdaspatruunaksi testin mukaan aika pirun hyvä!” Lue koko testi kaikkine tuloksineen blogista englanniksi tai Facebookista suomeksi.

En oikeasti tiedä, mitä voisin tehdä omissa testeissäni paremmin kuin tehtaan tuotekehityslaboratoriossa ja Hard-Hitting Shooting Lab testeissä on tehty. Niinpä pyrin varmentamaan aikaisemmat tutkimukset käytännönläheisesti niistä lähtökohdista, joissa patruunaa tulen eniten käyttämäänkin. Menen kauriiden ja peurojen ruokintapaikalle. Laitan nuolukiven viereen pahvitaulun. Kävelen kolmenkymmenen metrin päähän kopille ja käyn ampumassa rasvalaukauksen ja toisen vielä perään varmistukseksi. Säädän kiikaria pari naksua, Blade osuu hieman ylemmäksi kuin aiemmin tällä aseella ampumani Super Hammerheadit. Näin lyhyeltä matkalta tuota korjausta ei olisi välttämättä tarvinnut edes tehdä.

Asetan pahvitaulun tilalle muutaman päivän vedessä liotettuja aikakauslehtinippuja. Ammun ensimmäisen laukauksen viidestä metristä. Siirryn taaksepäin ja ammun viidestätoista ja kolmestakymmenestä metristä.

M.O.T.

Kaivan luodit lehtinipuista. Viidestä metristä ammuttu luoti on auennut aivan täysin, ehkä jopa hieman liikaakin, mutta pysynyt kuitenkin täysin yhtenä kappaleena. Viidestätoista metristä ammuttu luoti on auennut myös täysin kokonaan. Toiselta puolelta hieman ylikin, mutta pysynyt niin ikään täysin yhtenä kappaleena. Kolmestakymmenestä metristä ammuttu luoti on auennut täysin ja kauniisti.

Luotisienet ovat auenneet keskimäärin 17,8 mm halkaisijaan. Varsinkin viiden metrin päästä ammuttu testini on todellakin epärealistisen läheltä, mutta kaikki kolme ammuttua luotia toimivat aivan täydellisesti. Oma maustevaakani ei ole tieteellisen tarkka, mutta tulosten mukaan ammuttujen luotien jäämäpaino on käytännössä 100%.

Sako Powerhead Blade 308 Win kupariluodin testi tulos

Mukava huomata, että kaikki toimii juuri niin kuin on luvattu. Aseeni on nyt valmiina tuleviin koitoksiin ja lyijyttömään aikaan.

Steiner BluHorizons 8x22 -katselukiikarit

Tavalliset pikkukiikarit vai maailmanluokan uutuus? Sekä että, ja vieläpä aivan erinomaisella tavalla. BluHorizons on maailman ensimmäiset auringonvaloon mukautuvat kiikarit. Steinerin kehittämä AutoBright -optiikka poistaa automaattisesti häikäisevän valon. Ominaisuudesta on erityisesti hyötyä metsästäjille, jotka usein liikkuvat aamu- ja iltahämärässä, auringon paistaessa matalalla horisontissa. Häikäisynpoistotekniikasta on niin ikään apua vesillä tai lumihangella, missä aurinko heijastuu myös alhaalta ylöspäin. Kiikarin objektiivit optimoivat automaattisesti häikäisevän kirkkaan valon, niinpä kohteet näkyvät myös heijastusten vieressä silmiä rasittamatta.

Mutta mikä sitten on hyvä kiikari? Ensimmäinen ja tärkein edellytys kiikarille on se, että ne ovat mukana. Siitä ei ole paljoa hyötyä, jos kotona on useiden tuhansien eurojen arvoiset hämäräkiikarit, mutta et viitsi ottaa niin painavia tai kömpelöitä mukaan reissuun. BluHorizons 8x22 -kiikarit painavat 305 g, kokoon taitettuna paketti on vain hieman tupakka-askia suurempi (8,9 x 6,8 x 5,1 cm ja avattuna 11,1 x 10,3 x 4,4 cm). Niitä on siis mukava kantaa kaulalla ja mahtuvat helposti taskuun tai reppuun.

Koolla todellakin on merkitystä, juuri pikkukiikareissa optinen suorituskyky korostuu. Jos verrataan ”tavallisiin” isoihin 10x50 kiikareihin, niin niillä pärjäilee auttavasti jo melko hämärässäkin, vaikkei optinen laatu olisikaan sitä parasta hämäräkiikareiden tasoa. Usein näiden tavallisten mökkikiikareiden ja hämäräkiikareiden välinen ero ei niinkään muodostu valovoimasta vaan enemmänkin kuvan kohinasta, kontrastista ja piirtokyvystä. Pikkukiikarit puolestaan ovat pienet siitä syystä, että objektiivin kokoa on pienennetty. Karkeasti ottaen voidaan ajatella: mitä pienemmät linssit suhteessa suurennuskertoimeen, sitä pienempi valovoima ja huonompi hämäräkäyttö. Nämä rajat tulevat pikkukiikareilla helposti vastaan auringon painuttua horisontin taakse, vaikka muutoin vielä näkisi toimia.

Näin siis vain teoriassa, koska valovoimaa, sävyntoistoa, piirtokykyä ja nyt myös heijastusten sekä häikäisynestoa voidaan merkittävästi parantaa laadukkaammalla optiikalla. Pääsin käymään Steinerin tehtailla vuonna 2017. Oli melkoinen ahaa-elämys huomata, kuinka laatu muodostuu raaka-aineista, tarkkuudesta, innovaatioista ja ennen kaikkea laaduntarkkailusta, joka heillä on militaria-tuotannon vuoksi viety lähes neuroottiselle tasolle.

Kiikareiden valmistuksessa on keskimäärin noin 500 erillistä yksittäistä työvaihetta. Kaikkien työvaihekokonaisuuksien jälkeen, ennen kuin osa siirtyy seuraavaan vaiheeseen, tarkastaa työn tehnyt ammattilainen jokaisen yksittäisen komponentin oman työnsä osalta. Tämän lisäksi tarkastuksia tekevät erilliset laaduntarkkailijat osakokonaisuuksien, esimerkiksi kaikkien objektiivien, prismojen ja okulaarien osalta. Lopulta valmiit tuotteet testataan jälleen kerran yksitellen optisen laadun ja mekaanisen kestävyyden osalta vielä erikseen. Aivan jokaiselle kiikarille tehdään siis valmistuksen aikana kymmeniä testejä laadun varmistamiseksi.

Suurin osa markkinoilla myydyistä kiikareista valmistetaan kustannussyistä halvasta kiinalaisesta lasista. Steinerille näihin kiikareihin tulevan optisen raakalasin toimittaa Schott Saksasta ja Hoya Japanista.

Kiikarin objektiivi tuottaa aina kuvan käänteisenä. Niinpä tarvitaan prisma muuttamaan kuva luonnolliseksi. BluHorizons -kiikareissa kuva korjataan Schmidt-Pechan -kattoprismoilla. Tämä menetelmä vaatii parempaa optista tarkkuutta ja tästä syystä myös kalliimpi valmistaa, kuin perinteisten kiikareiden Porro-prismat.

Kiikareiden antaman kuvan laatua parannetaan optisten pintojen erilaisilla pinnoituksilla, jotka vähentävät ei-toivottuja heijastuksia valon kulkiessa kiikarin läpi. Merkintä coated on alin taso. Se tarkoittaa, että ainakin yksi pinta on pinnoitettu yksikerroksisesti. Fully-Coated tarkoittaa, että kaikki pinnat on pinnoitettu yksikerroksisesti. Multi-Coated tarkoittaa, että ainakin yksi linssi on pinnoitettu monikerroksisesti. Fully Multi-Coated kiikareissa kaikki pinnat, myös prisma, on pinnoitettu monikerroksisesti. BluHorizons -kiikarit ovat ”Fully Multi-Coated”.

BluHorizons-nimi tulee sinisestä sävystä, joka näkyy etulinssien pinnoitteessa häiritsevän valon heijastuessa pois objektiivista.

Linssien pinnoitteilla on erittäin suuri merkitys sekä kuvan laatuun että myös valovoimaan. BluHorizons-nimi tulee sinisestä sävystä, joka näkyy etulinssien pinnoitteessa häiritsevän valon heijastuessa pois objektiivista. Samaan tapaan kuin itsestään tummuvissa silmälaseissa fototrooppinen erikoiskäsittely reagoi ultraviolettisäteilyyn tummentumalla, BluHorizons- linssien pinnoite on suunniteltu poistamaan häikäisy ja parantamaan automaattisesti linssien läpi kulkevan valon määrää. Häikäisyn poistaminen auttaa samalla poistamaan myös silmien rasitusta kirkkaasta valosta.

BluHorizons-kiikareissa on myös laaja näkökenttä (125 m/1000 m). Leveä ja terävä näkymä yhdistettynä helposti käsiteltävään kahdeksankertaiseen suurennokseen on aivan erinomainen yhdistelmä luonnon tarkkailuun. Näiden kiikareiden minimitarkennusetäisyys on ainoastaan kolme metriä. Se mahdollistaa esimerkiksi käärmeiden, siilien tai vaikkapa perhosten ja muiden mielenkiintoisten kohteiden tarkastelua ilman häiriötä.

Erityisesti värien toisto on näiden kiikareiden vahvuus. Kirkkaassa valossa värien näkeminen yleensä haalenee, mutta automaattisesti liikaa kirkkautta vähentävä pinnoite toistaa paremman valkotasapainon ansiosta selkeästi paremmin värit ja kontrastin auringonpaisteessa. Näiden ominaisuuksien ansiosta tällaiset kätevät pikkukiikarit ovat ihanteelliset matkoilla, esimerkiksi luontosafarilla, urheilukentillä, veneillessä ja jahtihommissa.

Ilmaiset EtäErämessut järjestetään 5. kesäkuuta kello 9-16. Metsästäjäliiton Facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/Metsastajaliitto

Koko päivä on täynnä veloituksetonta ohjelmaa! Tarjolla on myös mahtavia messutarjouksia.

Tule mukaan, ja kerro kavereillekin jakamalla tätä kutsua!

Klikkaa itsesi mukaan tapahtumasivulle, niin saat muistutuksen tapahtumasta ja näet päivän aikataulun ensimmäisten joukossa: https://www.facebook.com/events/330057264633895

Lähtö Tvärminnen satamasta Hangosta. Tärkeimmät varusteet pakattuna: nastapohjaiset kengät, haulikko ja lyijyvapaat patruunat, aurinkovoide ja -lasit, sekä lämpimiä vaatteita ja eväitä.

Keula kohti ulkomerta, välillä tähystetään kalkkaita.

Kyllä taas kelpaa. Kalkasjahti tarjoa hienon mahdollisuuden linnustukseen kesällä, kun sorsastuksen alkuun on vielä piinallisen pitkä odotus.

Ensimmäinen paikka löytyy vajaan tunnin ajomatkan päästä satamasta.

Pieni kallioluoto avomerellä.

Kaaveita laitetaan veteen ja kallioille. Mitä enemmän, sitä parempi.

Sitten vaan asemiin. Tärkeintä on olla liikkumatta paikallaan ja tähystää matalana.

Noutava koira on aivan välttämätön apu. Ei kannata edes harkita kalkasjahtia ilman.

Keli muuttuu nopeasti ja aallot alkavat pärskiä koko luodon yli.

Siirrymme tyynemmille vesille.

Kerrassaan upea päivä. Kiitos kaikille osallisille!

Mistä kalkasjahdissa on oikeasti kyse?

Haahkoja on Suomessa metsästetty aina, mutta jos mennään ajassa riittävästi taaksepäin, Suomen peitti 2-3 kilometrin paksuinen mannerjää eikä täällä elänyt ihmisiä tai eläimiä. Ancylusjärvi syntyi, kun jäätikkö alkoi sulaa. Jäätiköt sulivat samaan aikaan myös Pohjois-Amerikassa, niinpä Atlantin pinta alkoi nousta. Noin 9.000-8.000 vuotta sitten Ancylusjärvi muuttui Litorinamereksi. Valtameren pinnan nousu ylti Tanskan salmien tasolle, ja niiden kohdalle syntyi uomia, joista aiemmin makeaan Ancylusjärveen pääsi suolaista vettä.

Entisiä Ancylusjärven lahtia ovat esimerkiksi Saimaa, Oulujärvi, Näsijärvi, Vanajavesi ja Päijänne. Tällöin myös esimerkiksi saimaannorppa jäi erilleen Itämeren altaassa olevasta kantapopulaatiostaan ja alkoi kehittyä itsenäisesti. Litorinameri oli nykyistä Itämerta laajempi ja selvästi suolaisempi.

Löytöjen perusteella jo Litorina-merivaiheen alussa noin 5500-2000 vuotta eKr. oli silloiselle rannikollemme saapunut haahkakin, jota pyydettiin eri tavoin ravinnoksi. Voidaan siis sanoa, että haahka on yksi vanhimpia riistalintujamme ja sitä on metsästetty tuhansia vuosia, eli niin kauan kuin täällä on ylipäätään ollut ihmisiä.

Andreas Trepte www.photo-natur.net

Metsästys ei uhannut haahkakantoja kivikaudella, eikä se ole uhka tänä kesänäkään. Haahka on elinvoimainen laji. Haahka on levinnyt Pohjois-Euroopan, Pohjois-Amerikan ja itäisen Siperian rannoille. Vaikka Suomessa haahkakannat ovat taantuneet, pesii meillä noin 100.000 – 150.000 paria, eli kantamme on sadoissatuhansissa linnuissa (vähintään 188 000–265 200 yksilöä), Suomen haahkapopulaatio on voimakkaan koirasvoittoinen (kannasta 70 % uroksia) ja metsästyssaalis koirashaahkojen eli kalkkaiden määrään suhteutettuna todella pieni.

Haahka oli vuosikymmenien ajan Suomen saariston ylivoimaisesti runsain lintu. Haahkakannan huippuvuodet osuvat yksiin merikotkan katoamisen kanssa. Samaan aikaan kun merikotka oli kuolla sukupuuttoon 1990-luvulla, haahkakanta oli noin kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Haahka on kärsinyt myös Itämeren rehevöitymiseen ja suolapitoisuuteen liittyvistä ekosysteemimuutoksista. Haahkan levinneisyyttä rajoittaa sen pääravinnon eli sinisimpukan levinneisyys. Itämeressä sinisimpukan leviämistä rajoittaa meriveden suolaisuus. Niinpä myös haahka harvinaistuu Pohjan- ja Suomenlahden perukoilla, missä vähäsuolaisempi vesi ei sovellu sinisimpukalle.

Haahkakantojen taantumiseen merkittävin syy on lisääntyneessä saalistuksessa, mutta ei kuitenkaan metsästyksessä. Saalistajina ovat merikotkat ja huuhkajat, mutta erityisesti Suomen luontoon kuulumattomat vieraspedot minkki ja supikoira, sekä lokit pesien ja poikasten tuhoajina.

Andreas Trepte www.photo-natur.net

Kun saalistuspainetta tutkittiin tarkemmin, selvisi, että merikotka oli merkittävin saalistaja, ja vastasi 44.5 % osuudesta niistä tapetuista naaraista, joiden saalistaja oli tunnistettavissa. Minkki vastasi 37.2 %, huuhkaja 11.5 % ja supikoira 6.3 % osuudesta (Öst ym. 2018). Pesiviin haahkanaaraisiin kohdistunut saalistuspaine on ollut jatkuvassa kasvussa, sillä merikotka ja minkki tappoivat pesimäkauden aikana koko tutkimuskaudella yhä enemmän pesiviä haahkanaaraita; merikotkan osalta vuosittainen kasvu oli 14.2 % ja minkillä 11.0 %.

Saalistus aiheuttaa myös raskaita pesätappioita (19-22 % tuhoutumisriski), kun pakoon lähtevä emo jättää pesänsä. Esimerkiksi Hangon tutkimusalueilla on tavattu suuriakin merikotkaparvia (suurin yksittäinen parvi 26 kotkaa yhdellä luodolla v. 2017) haahkan haudonta-aikana.

Kuva: Jonn Leffmann

Muutaman tuhannen koirashaahkan metsästyksellä ei ole mitään merkitystä urosvoittoiseksi vääristyneen kannan elinvoimaisuudessa. Kaiken lisäksi kalkasjahti kohdistuu jo lisääntymishommansa hoitaneisiin koiraisiin, jotka muuttavat sulkimaan Tanskan rannikolle touko–kesäkuun vaihteessa. Koska uroshaahkoja on yli tuplasti naaraisiin verrattuna, ei pesivien parien määrä kasva yhtään vaikka koko kalkasjahti lopetettaisiin. Luonnossa kun urokset eivät voi keskenään poikia… Näin myöskään kalkasjahdin kieltämistä ei pysty järjellä tai suojelusyillä perustelemaan. Kyse on kuitenkin ikiaikaisesta metsästysperinteestämme ja luonnollisesta elonkorjuusta.

Kaikesta huolimatta

BirdLife Suomi ja muut ”luontojärjestöt” ovat tehneet kaikkensa kalkasjahdin lopettamiseksi. Laajaa lobbausta (asenteellisen ja väärän tiedon levittämistä) on tehty sekä kotimaassa että EU:ssa. Niinpä nyt tänä keväänä Euroopan unionin tuomioistuin on todennut Ahvenanmaalla sallitun haahkan kevätmetsästyksen EU-lainsäädännön vastaiseksi. Kalkasjahdista muualla Suomen rannikkoalueella on kesken erillinen Euroopan komission rikkomusmenettely, joka johtaa todennäköisesti tuomioistuimeen. Näin käynee, vaikka tämä osa hienoa metsästyskulttuuriamme on tuhansia vuosia vanha kansallinen perinteemme.

Kyse ei ole luonnonsuojelusta

Tälläkään kertaa ei siis ole kyse luonnonsuojelusta vaan asenteellisesta metsästyksen vastustamisesta ja kyvyttömyydestä ymmärtää syyseuraussuhteita. Metsästyksestä ja metsästäjistä on tehty ongelma, vaikka me voisimme olla ratkaisu. Voi kuitenkin olla todella hankala motivoida metsästäjiä ulkosaariston vaikeisiin olosuhteisiin talkoilla vieraspetojen poistamiseen, jos lopputuloksena on vain tikkuja takapuolessa.

Lähteet:

Mikael Kilpi, Kim Jaatinen ja Markus Öst, Suomen haahkakannan kato – mitä oikein tapahtui?

Mauri Nieminen, Jääkauden voittajat: Nuotiolla villipeuraa, hirveä, norppaa, lohta…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haahka
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/159435/Suomen_lintujen_uhanalaisuus_2015.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ancylusj%C3%A4rvi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Litorinameri
https://aamuset.fi/artikkeli/4933795/Haahkan+kevatmetsastys+todettiin+lainvastaiseksi

Winchester 1300 Defender oli pitkään ja hyvin palvellut. Mutta kuten niin usein, oli tämäkin veteraani jätetty yksin hylättynä ja vailla riittävää huoltoa täysin huomiotta. Aseen perä oli rikki, syöttöhäiriöt säännöllisiä, hylsyjä jäi jumiin patruunapesään, koneisto täynnä sitkeää likaa, maalipinta kulunut ja tähtäimen jyväkin hukassa.

Winchester Model 1200/1300 Defender on ollut rauhantekijänä maailman konflikteissa vuodesta 1968 Vietnamin sodassa, Libanonin ja Darfurin konflikteista Irakin sotaan, sekä monissa pienemmissä kiistoissa. Noin kolmenkymmenen maan asevoimat ovat käyttäneet sitä palvelusaseenaan ja monella se on sitä edelleen.

Vaikka aseen kunto on huono, niin lähtökohdat ovat aivan erinomaiset. ”Call The Medic!”, eli otetaan potilas käsittelyyn. Tarkoitus on tehdä tästä erityisesti haulikon täyteisille soveltuva metsästysase lyhyen matkan kauris- ja peurapasseihin, haavakkotilanteisiin, virkistysammuntaan ja mahdollisesti SRVA-toimintaan. Toki kaikkiin muihinkin lähtöihin, mihin ei jalopuutukkista ja nätisti kaiverrettua tuplapiippuista italiatarta henno ottaa mukaan.

Pudasjärveläisen Juha Tenhusen kehittämästä kotimaisesta aseöljystä, jossa keraamista aseöljyä, liuotinta Anon ase Oy

Nyt pääsin myös ensimmäistä kertaa laittamaan todelliseen testiin ”Anon aseöljyn”. Olen kuullut useammastakin suunnasta hyviä kommentteja tästä Pudasjärveläisen Juha Tenhusen kehittämästä kotimaisesta aseöljystä, jossa tosin itse öljyä on vain 12.2 %. Anon aseöljyssä on sen sijaan neljää erilaista haihtuvaa liotinta, koska erilaisille epäpuhtauksille on jokaiselle olemassa paras puhdistin. Tarkka resepti on luonnollisesti salaisuus, mutta useamman vuoden käytännön testien tulos. Tämä ei siis ole vanhan liiton suojaöljy, eli paksu antikorrol.

Puran ensitöikseni aseen alkutekijöihinsä. Tässäkin tapauksessa on suurin ongelma aseeseen vuosiksi jäänyt mineraaliöljypohjainen aseöljy, joka on yhdessä lian kanssa jankittunut ja osin myös hartsiintunut. Sitten kaikki metallisosat kunnon kylpyyn, eli suihkutetaan keraamista voiteluainetta reilusti, niin että lika pääsee valumaan aseöljyn mukana ulos pienemmistäkin koloista. Näin likaisessa kohteessa voisi toimenpidettä luonnehtia lähinnä liuotinpesuksi. Sitten perään mekaaninen kuivaus ja putsaus harjan, kankaan ja sillan kanssa. Lopuksi vielä uusi läträys Anon aseöljyllä ja noin vartin jälkeen pinnat alkavat kuivua. Jäljelle jää vain ohut pinnoite keraamista voiteluainetta. Vielä patruunapesän kiillotus ja kevyt voitelu. Aiemmin takellellut lataus toimii nyt täysin moitteetta, laukaisukin on keventynyt.

maalaus norjalaisella NFM EC Paint Spray -maalilla, joka on NIR-heijastusarvoiltaan luonnollinen, eli värit heijastuvat oikein ja paljastumatta, myös valonvahvistimen läpi katsottuna

Seuraavaksi vuorossa on mustien osien uudelleen maalaus norjalaisella NFM EC Paint Spray -maalilla, joka on NIR-heijastusarvoiltaan luonnollinen, eli värit heijastuvat oikein ja paljastumatta, myös valonvahvistimen läpi katsottuna. Sitä ennen kuitenkin maalattavien pintojen pyyhkiminen alkoholipitoisella puhdistusaineella ja herkkien osien suojaus maalarinteipillä.

Winchester-1300-Defender-12-cal-Ati-stock-forend

Rikkinäinen takatukki ja aikansa elänyt etutukki vaihdetaan ATI Strikeforce -sarjan hiekanvärisiin tämän aseen tyyliä ja historiaa kunnioittaviin DuPont Extreme Temperature Glass Reinforced Polymer -tukkeihin. Etutukissa on myös paikat molemmin puolin 2” Picatinny -kiinnityskiskoille. Lopuksi kaikki osat kasaan ja piipun päähän punainen kuitujyvä tarkentamaan tähtäystä täyteisillä ammuttaessa.

Mielestäni lopputulos kunnioittaa aivan erinomaisesti Winchester 1300 Defenderin olemusta ja ansaitsee ylennyksen myös näin reservissä ollessaan. Ampumaergonomia on parantunut säädettävän poskipakan ja pituudeltaan säätyvän perän ansiosta. Tukkien materiaalit antavat huomattavasti paremman otteen kuin hieman liukkaaksi kuluneet alkuperäiset. Taittuva perä mahdollistaa aseen kuljettamisen paremmin repussa.

Lisätietoja:

https://www.anonase.com/

https://www.varusteleka.fi/fi/product/nfm-ec-paint-spray-maali-400-ml/35070

https://www.atioutdoors.com/

Chapuis Armes X4 rinnakkaispiippuinen kivääri

X4 on ensi näkemältä hyvin perinteinen rinnakkaispiippuinen kivääri. Muotoilussa huomion kiinnittävät näyttävät lukkorungon ”viiksivahvikkeet” sekä syvät koristeelliset kaiverrukset. Perinteisessä AA-laadun pähkinäpuutukissa on käsin hierottu öljyviimeistely ja artesaanityönä tehty ristikarhennus. Chapuis Armes X4 on siro ja klassisen kaunis ase, se painaa hieman yli kolme kiloa ja on saatavissa kaliipereissa 8x57JRS, 9,3x74R, .30-06, .30R Blaser ja .308 Win.

Perinteisesti kaksoisluodikoiden piiput on juotettu yhteen, ja tästä seuraa helposti osumapisteen siirtyminen piippuparin lämmetessä epätasaisesti. Tämän kiinteästi yhteen juotetun rakenteen takia kaikkeen säätämiseen on tarvittu kosolti asesepän työvälineitä ja ammattitaitoa. Kuitenkin tässä aseessa Chapuis Armes on tehnyt nerokkaan ainutlaatuisen ja patentoidun ratkaisun. X4:n vasen piippu on tehty kiinteäksi, ja vapaasti kelluvaa oikea piippua voidaan säätää mekaanisen paineen avulla erilaisille ammuksille ja latauksille. Piippuparin kohdistaminen onnistuu sekä vaaka- että pystysuunnassa helposti ilman monimutkaisia työkaluja tai -vaiheita muutamassa minuutissa ampumaradalla (katso tarkemmin oheiselta videolta).

Chapuis Armes C10 Light päällekkäispiippuinen kivääri

C10 Light on päällekkäispiippuinen tuplakivääri, joka ulkonäöltään ja olemukseltaan muistuttaa pitkälti nykyaikaista metsästyshaulikkoa, selvimpänä erona päällä tähtäimenä kuituoptinen hahlo ja jyvä. Piiput on muotoiltu vapaasti kelluvaan rakenteeseen, ja niiden väliin on piilotettu mekaaninen osumapisteen säätöjärjestelmä. Piippuja ei siis ole juotettu toisiinsa kiinni, mutta valmistajan ohjeiden mukaan säätäminen vaatii kuitenkin käytännössä asesepällä käyntiä ja mahdollisesti häneltä alle vartin kohdistustyön.

En päässyt varmistamaan suomalaiselta asesepältä mielipidettä, mutta näin tehdas lupaa:

”The new over & under double rifle turns this complicated re-regulation exercise into a child’s play for a competent gunsmith. A mechanical system is fitted to one of the barrels and lets the gunsmith adjust barrel in a few minutes, by simply firing a few cartridges at the target set at the appropriate distance. The adjustment block is totally invisible. The floating barrel arrangement and guide ring are hardly noticeable. Only the results as on the target will show. This durable, revolutionary concept in a double rifle is a great leap forward as it enables the hunter to tailor his ammunition to the game he plans to hunt.”

Chapuis Armes C10 Light painaa hieman alle kolme kiloa ja on saatavissa kaliipereissa 8x57JRS, 9,3x74R ja .30-06.

Kuvat Arttu Nurmi, kuvausassistenttina Tarja Safonoff

Pari sanaa kaksoisluodikoista

Kaksipiippuiset kiväärit ovat jääneet ajan saatossa pulttilukkoisten ja itselataavien kiväärien jalkoihin. Ensimmäiset kaksipiippuiset musketit kehitettiin Skotlannissa 1830-luvulla, kun suurriistan metsästykseen kaivattiin nopean toisen laukauksen mahdollisuutta. Tuplakivääriin otettiin mallia jo silloin yleisesti käytössä olleesta kaksipiippuisesta haulikosta. Ulkoinen ja tekninen yhteneväisyys kaksoisluodikoiden ja haulikoiden välillä ei siis ole sattumaa. Molempien asetyyppien kehitys on ollut samankaltaista siitä eteenpäin.

Moderni tuplakivääri syntyi, kun John Rigby & Company toi markkinoille 1898 nykyaikaisella savuttomalla ruudilla ladatun 450 Nitro Express -sarjan. Seuraavat kolme vuosikymmentä olivat Englannin siirtomaakauden ja valkoisten safarimetsästäjien kultakautta Afrikassa.

Toinen maailmansota kehitti aseteollisuutta ja toi valtavan määrän edullisia aseita markkinoille. Mureneva siirtomaavalta ja kohoavien työvoimakustannusten yhdistelmä käytännössä lopetti tuplaluodikkojen kysynnän, joka korvautui suurelta osin pulttilukkokivääreillä.

Vasta 1980-luvulla Etelä-Afrikkaan syntyneen metsästysbuumin myötä tuhansien uusien riistatilojen henkilökunta ja etenkin afrikkalaisista jahdeista innostuneet varakkaat amerikkalaiset asiakkaat alkoivat ostaa kaksoisluodikoita. Myös Keski-Euroopassa tuplakiväärit ovat olleet suosiossa sodan jälkeisen vaurastumisen myötä erityisesti villisian ja hirvieläinten ajojahtimetsästyksissä.

Kaksoisluodikon hyödyllisin ominaisuus onkin aina ollut sen luotettavuus (ei syöttöhäiriöitä) ja nopean toisen laukauksen mahdollisuus, erityisesti vaarallisen riistan jahdeissa. Mitä suurempaan riistaan ja isompaan kaliiperiin mennään, niin sitä selvemmin taittuvan aseen yksinkertaisen mekanismin kestävyys ja toimintavarmuus tulevat esiin. Ja vaikkei tuplaluodikossa ole lipasta, on aseen taiton ja ejektoreiden ansiosta myös uudelleen lataaminen kohtuullisen nopeaa pienen harjoittelun jälkeen.

Rinnakkais- vai päällekkäispiippuinen

Rinnakkais- ja päällekkäispiippuisen kiväärin erot eivät käytössä ole kovin isot. Enemmänkin kyse on tyylillisistä ja mieltymyksellisistä eroista. Hankintahinnaltaan päällekkäispiippuiset ovat tyypillisesti hieman edullisempia kuin rinnakkaispiippuiset kiväärit. Perinteisesti sivulukkoisissa tuplakivääreissä on enemmän tilaa kaiverruksille, mutta esimerkiksi näiden kahden Chapuisin kohdalla tilanne on päinvastainen.

Varsinaisia ”oikeitakin” eroja näiden tuplapiippuisten kiväärien rakenteen takia on. Päällekkäispiippuisella aseella ammutaan yleensä ensimmäinen laukaus alemmalla piipulla (rekyyli kohdistuu suoremmin olkapäähän, kääntäen asetta vähemmän ylöspäin) ja tämä antaa mahdollisuuden nopeampaan ja tarkempaan toiseen laukaukseen. Rinnakkaispiippuinen on puolestaan astetta nopeampi ladata uudelleen, koska rakenteensa takia sitä ei tarvitse taittaa latauksessa yhtä syvään kulmaan kuin päällekkäispiippuista. Molemmilla ominaisuuksilla saattaa olla tiukan paikan tullen merkitystä, mutta normaalissa käytössä nämä jäävät hyvin marginaalisiksi. Ehkä eroja voidaan löytää myös sivu- ja laatikkolukkoisen rakeenteen osalta, mutta nekään eivät nykyaseissa ole enää niin merkityksellisiä.

Mihin käyttöön kaksoisluodikko sopii nykyään

Tuplaluodikko hävisi kilpailun aikanaan pulttilukkoiselle ja itselataavalle kiväärille, mutta nyt uudelleen markkinoita valloittaessaan sen kilpailija ei ehkä niinkään enää ole mikään toinen asetyyppi. Kaksoisluodikko on enemmänkin tyylilaji ja perinteitä kunnioittava herrasmiehen ase. Hieman samaan tapaan kuin haulikoissakin rinnakkaispiippuinen. Tuplakivääri on harvemmin kenenkään ensimmäinen, saati ainoa kivääri. Kaksoisluodikon omistajalla on todennäköisesti asekaapissaan työkaluja jo moneen lähtöön. Voi siis olla, että tuplakiväärin hankinnan kilpailijana on pikemminkin moottoripyörä, perhovapa tai golf-harrastus kuin mikään toinen asetyyppi.

Tuplakivääri ei varsinaisesti yleensä ole ollut erityinen tarkkuustyökalu pitkänmatkan ammuntoihin. Se on pikemminkin lyhyempien matkojen ja nopeiden tilanteiden toimintavarma ase kaikelle suurriistalle, mutta erityisesti vaaralliselle riistalle. Näiden syiden takia kaksoisluodikkoa käytetään usein sen omilla avotähtäimillä tai tilanteen vaatiessa kiinnitetään optiikka paikalleen pikajaloilla. Useimmiten nykyaikainen tuplakivääri voidaan purkaa yhtä kätevästi kuljetuslaatikkoon kuin haulikkokin. Nämä kaikki ominaisuuden tekevät siitä ihanteellisen aseen metsästysmatkoille Afrikkaan sekä Keski-Eurooppaan.

Kotimaassa kaksoisluodikko puolustanee parhaiten paikkaansa hirvi-, villisika- ja karhujahdeissa, aivan erityisesti lyhyenä ja sirona aseena koiran ohjaajalle, sekä haavakkoa jäljitettäessä ns. ”puskapyssynä”.

Koronatilanteen takia kaikki yllä olevat kuvat kuvattu ja lavastettu toukokuussa omakotitalon takapihalla Vesilahdessa.

Kilpailuasetta kohdistamassa Petri Michelsson (@roebuck624)

Sakon ja Metsästäjäliiton yhdessä kehittämä kilpailu on alkuperäiseltä nimeltään Sako FinnFive. Nykyisessä muodossaan lajia on tiiviimmin kehitelty viime vuoden aikana. Se on edelleen vakioimaton varsinkin radan osalta, eli maalien ja ammuntapaikkojen järjestystä voidaan halutessa vaihtaa vaikka jokaiselle harjoituskerralle. Pääsimme #TeamSakoNordic-porukalla testaamaan haastavaa, mutta monipuolista maalirataa Lopen ampumaradalla osana Metsästäjäliiton etäerämessujen liveohjelmaa.

Luoticompakin idea on saanut selvästi vaikutteita haulikon compak-sportingin puolelta, joka on suunniteltu erityisesti metsästysammunnan harjoitteluun. Haulikkoradalla compak-sportingissa ammutaan eri ampumapaikoilta kohti tulevia, ylilentäviä ja eri suunnista sivuilta lentäviä kiekkoja. Lisäksi voidaan käyttää jäniskiekkoja sekä suoraan ylös nousevia kiekkoja. Erilaisia kiekkoja on yleensä 6 kpl. Yksittäistä kiekkoa saa ampua kahdella laukauksella.

Radalla mukana myös Kiväärikoulu ja Niklas Michelsson (@beaver_hunter308)

Luoticompakissa käytetään 22LR kaliiperin pienoiskivääriä. Piekkari onkin tähän hommaan hyvä valinta, sillä on mukavaa, helppoa ja edullista ampua. Radalla on viisi ampumapaikkaa ja viisi suoritusta per paikka, sekä myös tuplat niin kuin compak-sportingissakin. Maalilaitteet ovat osumasta reagoivia, eli osuman merkiksi heilahtaa näkyviin punainen lippu. Välitön palaute ampujalle on siis samanlainen ja yhtä motivoiva kuin haulikoilla kiekkoa ampuessa. Maalin haastavuuden mukaan osuma-alue on (25/50/75/100 mm). Osa maaleista on paikallaan, osa kääntyy hetkeksi, osa liikkuu sivuitse tai kohti. Etäisyys maaleihin on 15-50 metriä.

Vaikka ammutaan pienikaliiperisilla aseilla oikeiden metsästyskiväärien sijaan, niin turvallisuus on tietysti kaiken etusijalla. Ampujilla on silmät ja kuulo suojattuna, aseiden piiput osoittavat aina maalialueelle ja lukot pidetään aseissa auki suoritusten välillä. Erityisesti tämä turvallinen aseenkäsittely korostuu ampumapaikalta toiselle siirryttäessä.

Ensimmäisellä paikalla ammutaan pystystä vapaalta kädeltä:

Hyökkäävä karhu, matka 30-15 m, maalin koko 100 mm
Liikkuva peura, vasemmalta oikealle, matka 30 m, maalin koko 100 mm
Liikkuva peura, oikealta vasemmalle, matka 30 m, maalin koko 100 mm
Karhu, 30 metriä, maalin koko 100 mm ja laukauksesta kohti tuleva karhu, matka 30-15 m, maalin koko 100 mm

Toiselta paikalta ammutaan pystystä yksijalkaiselta tuelta:

Peura, matka 50 m, maalin koko 100 mm
Supikoira, matka 50 m, maalin koko 75 mm
Villisika, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 40 m, maalin koko 75 mm
Liikkuva peura, vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle (ei taukoa), matka 30 m, maalin koko 100 mm

Kolmannelta paikalta ammutaan kaksi- tai kolmijalkaiselta tuelta:

Villisika, matka 40 m, maalin koko 75 mm
Supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm
Kettu, matka 50 m, maalin koko 50 mm
Kettu, matka 50 m, maalin koko 50 mm ja laukauksesta supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm

Neljänneltä paikalta ammutaan vapaalta, yksi- tai kaksijalkaiselta tuelta:

Kettu, matka 50 m, maalin koko 50 mm
Supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm
Kettu, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 50 mm
Liikkuva peura, vasemmalta oikealle, matka 30 m, maalin koko 100 mm ja laukauksesta villisika, maali näkyvissä 5 sekuntia, matka 40 m, maalin koko 75 mm

Viidenneltä paikalta ammutaan makuulta, pibodilta tai muulta tuelta:

Supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm
Kettu, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 50 mm
Metso, matka 50 m, maalin koko 25 mm
Metso, matka 50 m, maalin koko 25 mm ja laukauksesta kettu, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 50 mm

Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen vihjaa, että elokuulle on suunnitteilla viiden osakilpailun cupin roadshow ja finaali syyskuun alkuun Lopelle… tämä kaikki tietysti täysin korona- yms. olosuhteiden mukaan.

Parhaiten käsityksen luoticompakista saanee tästä demovideosta:

Mihin tarvitaan luoticompakia?

Niin, palataan tähän otsikon kysymykseen. Mielestäni parasta tässä uudessa lajissa on monipuolisuus ja metsästyksellisyys. Perinteisesti ampumaradoilla on ammuttu 100 metrin matkalta tuelta ja seisten paikallaan oleviin maaleihin sekä liikkuvaan ratahirveen 75/100 m vapaalta. Harjoittelu on toki hyväksi, mutta oikeassa tilanteessa riista voi liikkua eri suuntiin erilaisilla matkoilla. Se että on oppinut osumaan vakionopeudella ja etäisyydellä kulkevaan hirveen, parran kärkeen tähtäämällä, ei kuitenkaan välttämättä auta itse hirvestystilanteessa paljoa.

Ampumaratojen määrä on vähentynyt dramaattisesti jo vuosien ajan, 1990-luvun loppuun verrattuna Suomessa on noin tuhat ampumarataa vähemmän. Ratojen vähetessä on vähentynyt myös organisoitu kilpailu- ja harjoitustoiminta. Luoticompakrata voidaan kuitenkin helposti ja kohtuullisella työllä improvisoida miltei mihin tahansa paikkaan, jossa on turvallista ampua pienoiskiväärillä. Äänenvaimentimella varustettu piekkari ei aiheuta enempiä meluhaittoja ja lisäksi maalilaitteet on varustettu luotiloukuilla. Luoticompak on paljon hyödyllisempää ja ampujan kannalta palkitsevampaa harjoittelua kuin pelkkä perinteinen rataharjoittelu.

Täydellinen ratalaitteisto maksaa yli kymppitonnin, mutta kaikkea ei tokikaan tarvitse hankkia kerralla. Yksittäinen lipulla ilmoittava maalilaite maksaa vain 198 €, kauko-ohjattava kääntyvä maalilaite 1.429 € ja eteen tai sivulle liikkuva rata 2.990 €. Kaluston helppo liikuteltavuus mahdollistaa tietysti myös monen toimijan yhteisomistuksen, jolloin sijoitettu investointi kuulostaa jo paljon helpommin rahoitettavalta.

Kaiken kaikkiaan luoticompakia on kiva ampua, itselleni riittää haastava harjoittelu ja hyvät henkoset ruudinsavua, joitakin sytyttää enemmän pisteiden laskeminen ja kilpaileminen. Käy katsomassa myös Nordicshotin kokemukset lajista ja treenipäivästämme täältä.

Joskus harvoin pääsee jahtihommissa ns. ”tuhannen taalan” -paikalle, maksamatta tuhatta taalaa. Nyt oli se hetki ja odotukset olivat todella korkealla. Mutta kuten metsästyksessä yleensä, vain ne pyyt ovat pivossa, jotka olet sinne saanut. Haluat ehkä kuulla, opiksi jos ei muutoin, kuinka lupaavinkin tilanne voi lipsua käsistä…

Tältä videolta näkyy tilanne sunnuntailta kyyhkyn aloituksen edeltävältä illalta, kun menemme rakentamaan piilot ja kaaveet valmiiksi odottamaan tulevan aamun auringonnousua ja kauan odotettua uuden jahtikauden aloitusta.

Tuossa videolla tosiaan näkyy, kuinka paikka on paras mahdollinen. Hanhia on tuhannen paljon, ja kyyhkyjäkin riittää enemmän kuin pystyy laskemaan. Olin päässyt vieraaksi jahtiseurueeseen ja nappasin tämän videon sotasuunnitelmiemme jälkeen. Idea oli, että muutama meistä vie pop‑up -peltopiilot (siis sellaiset, joissa maataan suojassa ja noustaan ampumaan hanhien laskeutumishetkellä) ja loppuporukka rakentaa naamioverkoista tuliasemia hernepellosta nousevien hanhien lentoreiteille. Lisäksi viedään peltoon hanhi- ja kyyhkykaaveita.

Tarkoitus oli tulla aamulla viideltä asemiin, koska ennakkotiedustelu oli kertonut lintujen saapuvan aamuisin kuuden maissa paikalle ruokailemaan. Erittäin levottomasti nukutun yön jälkeen suuntaamme passipaikoille naamioverkkojen taakse hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Peltomiehet nukkuivat lievästi pommiin ja saapuivat paikalle yhdessä ensimmäisten etuajassa saapuvien hanhiparvien kanssa.

Hanhia pyrki pellolle jatkuvana virtana, mutta jotain oli vialla. Vaikka miehet makasivat piiloissaan, eivät hanhet uskaltaneet laskeutua. Etukäteen olimme sopineet, että peltomiehet avaavat tulen ja me muut pyrimme napsimaan pellolta nousukiertoon lähteviä lintuja.

Lintuja tuli passipaikkojemme yli kaakattavina lauttoina, mutta juuri ennen laskeutumistaan päättivätkin väistää, koukkasivat lisää ilmaa siipiensä alle ja jatkoivat menoaan kohti taivaanrantaa. Meitä, jotka olimme naamioverkkojen takana aukean laidalla, hanhet eivät voineet mitenkään havaita, joten ainoa selitys tähän väistöliikkeeseen täytyi olla keskellä peltoa olevat makuupiilot ja/tai niiden edessä olevat hanhikaaveet. Ne kun olivat ainoa uusi elementti pellolla edellisiin päiviin nähden.

Täytyy sanoa, että nyt kysyttiin kärsivällisyyttä. Istuin naamioituneena peltosaarekkeessa täysin liikkumatta ja näin sekä kuulin satojen hanhien metelöiden kaartavan ohitseni yhä uudestaan ja uudestaan. En tietenkään halunnut jahtiporukassa vieraana alkaa sooloilla, kun oli sovittu, että peltomiehet avaavat tulen. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään, kun hanhet ottivat lisää korkeutta juuri ennen laskeutumista.

Turhauttava tilanne tämä oli varmasti peltopiiloissakin maata, en siis heitä halua mitenkään syyttää.

Lopulta tulee viesti, että kaikille passimiehille on luvalliseen riistaan tuli vapaa. Tässä tilanteessa ikävä kyllä suurin osa hanhista oli jo ohittanut tämän pellon, mutta kyyhkyjen lennon alettua tunnelma piristyi juuri niin hienoksi, kuin se jahdin aloituksessa ylipäätään voi olla :)

Aamun sarastus ja vähintäänkin useiden satojen hanhien näkeminen passissa oli todella upea luontokokemus, jollaista en vielä Suomessa ole ennen nähnyt. Päivästä tuli mukavan lämmin ja jatkoimme kyyhkypassissa yli puoleen päivään. Saalistakin taas saimme.

Kiitos Markolle kutsusta, vastoinkäymisistä huolimatta, jälleen kerran ylimuistoinen jahtipäivä.